tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulukoristeita




Olen aloittanut jouluvalmistelut laittamalla jouluvaloja ikkunoihin. R. osti minulle Clas Ohlssonilta 12 metriä pitkät led-valot. Hän myös laittoi ne lännenpuolen parvekkeelle. Minulla on myös havunoksia parvekkeen pöydällä joissa myös valot. Tässä kuvassa ei vielä ole led-valoja mukana. Kuvien laatu on nyt  huono, kun aina on pimeää.

Tein eilen sydämen punaisista puuhelmistä. Se on ensimmäinen oikea joulukoriste tänä vuonna. Yritän pitää koristelun aika vähäisenä. Kukat ja kynttilät ovat minusta tärkeimpiä.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suomi juhlii itsenäisyyspäivää. Kohta alkaa Linnan juhlat, joita katselee lähes 2 miljoonaa suomalaista. On se oikeastaan kummallista, ohjelma on kaikilla etukäteen tiedossa ja samat kättelyt toistuu satoja kertoja. En oikein ymmärrä mikä siinä jaksaa vuodesta toiseen viehättää. Yksi syy on kaiketi, että meillä ei Suomessa ole mitään erikoisia itsenäisyyspäivän traditioita perheissä, siksi on mukavaa kokoontua television ääreen katsomaan julkkiksia ja taviksiakin jotka ovat pukeutuneet parhaisiinsa. Onhan se kiinnostavaa ja siitä riittää juttua työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin.

Täällä ensimmäistä kertaa maa valkoisena, se piristi mieltä. Odotan kovasti valkoista joulua, ehkä me vielä se saadaankin.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Verhot vierashuoneeseen

Löysin kätköistäni Ikean vanhat verhot. Nämä ovat mielestäni todella kauniit. Hiuslaskokset tekevät ne vähän erilaisiksi ja kangas on ohutta puuvillaa. Piti lyhentää kuitekin. Olen nyt tyytyväinen. Paljon vielä puuttu tästä huoneesta. Valaisin kattoon, tauluja seinälle, uusi matto. Verhotangon pää on kirppikseltä, ne oli puunväriset rottinkinupit, spreijasin ne valkoiseksi. Katsotaan nyt jaksanko katsella niitä.

Tässä vielä lisää kuvia verhoista. Laitoin jouluvalot verhotangon päähän.



Synttärit

Synttärit oli ja meni. Olen laiskanlaisesti kirjoittanut tänne, yli kuukausi mennyt aikaa. Sain lahjaksi ihanan vanhan pöytäliinan. Luulen, että se on Dora Jungin tuotantoa. Ystäväni löysi kirppikseltä. Nämä ihanat kukatkin sain.










Syötiin vadelmakakkua J:n ja A:n kanssa.


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Keittiö

Ruokailutila alkaa olla kunnossa. Mietin vielä pitäisikö laittaa verhot. Täällä vaan ei ole ollenkaan verhotankoja ja ikkunat on aika isot. Ne on hienot, mutta sälekaihtimet on tylsät, ne pitäisi vaihtaa. Ruokapöytä on ostettu antiikkikaupasta monta vuotta sitten, tuolit on vanhat Askon tuolit 40-luvun lopulta. Olen ostanut ne Kruunasta valmiiksi verhoiltuna. Haluan vielä kapean ikkunalaudan kukkia ja muuta kivaa varten.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Tyynyjä


Löysin Fidasta jokin aika sitten vanhan patjakankaan muistaakseni neljällä eurolla. Pesin ja silitin sen ja ompelin siitä tyynyjä. Kangas on aika harvinainen patjakankaan kuosiksi. Tykkään.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uusi kello

Olen etsinyt itselleni uutta rannekelloa. Halusin valkoisen kellon valkoisella keraamisella rannekkeella. Numeroita ei tarvi olla, Swarovskin kristallit riittää. Surfailtuani useamman illan päädyin tanskalaisiin merkkeihin, Skagen ja Bering. Ne on yksinkertaisen tyylikkäitä, just sellaisia kun etsin. Olin viikon verran Tukholmassa töissä ja vähän lomallakin. Siellä kävin niitä tyttäreni kanssa katsomassa ja pääydin Bering-merkkiiin. Ostin sen sitten Tukholmasta. Olen oikein tyytyväinen.


Bering 11435-754
Verkleinern
Vergrößern

BERING 11435-754

Ceramic Bezel and
Ceramic Links,
Sapphire Glass, Swarovski,
Steel Case

169,00 €


maanantai 10. lokakuuta 2011

Mun vitriini on vihdoinkin paikallaan

Saimme lopultakin mun vanhan vitriinin paikalleen. Etsin sille paikkaa pitkään. Olohuoneessa on taululistat johon taulut ripustetaan langoilla. En olisi halunnut reikiä seiniin ollenkaan, mutta vitriinille ei kerta kaikkiaan löytynyt muuta paikkaa kuin toisella pitkällä seinällä sohvan vieressä. Vitriini on oikeastaan tarkoitettu cd-levyille, mutta toimii mielestäni hyvin näinkin. Aion maalata koivunväriset osat valkoiseksi jossain vaiheessa.
Vieressä näkyy miten taulut ripustetaan langoilla kattolistaan, viereinen taulu ei ole ihan paikallaan ja yksi kiinnikekin on otettava pois.

Kirppislöytöjä

Tässä Bodanovan teekannu jonka löysin Taalainmaan reissulta viime kesänä. Hintaa kannulle ja viidelle lasikupille tuli vaivaiset 100 kruunua! Kuppeja en nyt muistanut kuvata. Ne ovat hienossa kunnossa, kannu on vähän naarmuinen mutta täysin käyttökelpoinen. Settiin kuuluu lasinen alusta johon voi laittaa tuikkukynttilän. Minulla on vähän nostalginen suhde tähän, ystävälläni T:llä oli samanlainen opiskeluasunnossaan, joimme monet kerrat teetä yhdessä ja pohdittiin elämäämme.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Makuuhuoneen sisustamista

Makuuhuoneessa on nyt verhotangot ja verhot paikallaan. Lipastona on vanha lipasto jonka olen maalannut  valkoiseksi ja vaihtanut nupit. Oli alkuperäisessä asussaan kulahtanut mäntylipasto, ostettu joskus 90-luvun alussa Stockmannilta. Nyt on paljon parempi. Taulu on Anneli Qveflanderin teos vuodelta 1968. Äitinini peruja sekin. Sängyn tyynyt pitää vielä vaihtaa, otin vaaleansinisen turkoosivivahteisen Kashmirian-maton käyttöön, tyynyt pitää sävyttää samoihin sävyihin tai tummaan beigeen.
Sininen valaisin on sekin löytö ruotsalaisesta antiikkikaupasta. Jalka on tummansinistä lasia ja varjostimen olen ostanut Stockmannilta. Olen siihen erittäin tyytyväinen, se sopii oikeastaan mihin vaan ja valo on valkoisen varjostimen ansiosta kaunis.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Muumiperheeni

Tässä muumiperheeni jonka olen saanut pienenä lahjaksi äidiltäni. Niitä kertyi yksitellen, äiti osti lempihahmojani varmaan syntymä- ja nimipäivälahjoiksi. Muumit ovat järvenpääläisen Fauni-peikkotehtaan valmistamia 50-luvulla. Fauni oli varmaan maailman ensimmäinen muumipeikkovalmistaja (näin ainakin luulisin). Martti ja Helena Kuuskoski perustivat peikkotehtaan vuonna 1952. Se valmisti paljon muitakin peikkoja, jotka olivat heidän omia luomiaan hahmoja. Minua viehättää muumipeikoissa niiden taitava käsityö ja Tove Janssonin alkuperäisten piirroshahmojen muotojen kunnioitus. Materiaalit ovat aitoa nahkaa, puuta, teddy-karvaa ja yksityiskohdat käsinpiirrettyjä. Värit hienostuneita  50-luvun pastelleja ja kirkaampia värejä tyylikkäästi yhdisteltynä.

Näillä on leikitty ahkerasti ja perheen koira on päässyt puraisemaan Miska-parkaa jalasta ja peruukkikin on irronut. Täytyy korjata se jossain vaiheessa. Siksi hän ei nyt päässyt kuvaukseen mukaan. Perheessäni on muumimamma, muumipeikko, Niisku-neiti, Nipsu ja  tuo huono-onninen Miska. Nuuskamuikkunen ja hattivattikin minulla on ollut, ne ovat kadonneet vuosien saatossa. Muumit asustivat monta vuotta kesämökillämme josta ne korjasin talteen joitain vuosia sitten. En aio luopua sympaattisista peikostani, mutta tuskin ostan uusiakaan, näillä on lähinnä tunnearvoa minulle.

Vanhan sokeriskoolin uusiokäyttöä


Käyn paljon kirpputoreilla Ruotsissa. Tarjonta on vähän erilaista kuin Suomessa ja hinnat edullisempia. Tämä sokeriastia löytyi Uppsalasta Vaksala torgetilta 20 kruunun hintaan joitain vuosia sitten. Minusta se sopii paremmin kukkaruukuksi. Olen tänä kesänä hamstrannut toisenkin samantapaisen sokeriastian, hinta oli samaa luokkaa ja hintaan kuului vielä söpö sokerisirotinkin.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Syksyn satoa


Olin Valkeakoskella poimimassa tyrnimarjoja ystäväni B:n luona. Sain kaksi ämpärillistä. Hänellä on ihana puutarha ja satoa on tullut mahtavasti tänä vuonna.  Puutarhassa kasvaa jopa viinirypäleitä! Sain muutaman tertun, olivat todella hyviä. Tyrnit on nyt pakastettu ja osa jaettu lahjaksi tytölleni ja ystävälleni R:lle.

Arabian harrastekuppi


Löysin viime lauantaina Fidasta tämän Arabian kahvikupin. Se kuuluu ns. harrastekuppien sarjaan, niitä on seitsemän, tämä on metsästäjä. Muita on purjehtija, kalastaja, golffaaja, postimerkkeilijä, puutarhuri, hiihtäjä.  Kuppi on todella hienossa kunnossa ja maksoi 40 euroa. Annoin sen ystävälleni joka aikoo antaa sen pojalleen joululahjaksi. Itselläni on samanmallinen kuppi jonka kuvion nimi on Lahja.

torstai 22. syyskuuta 2011

Posliinikukka kukkii

Olen perinyt suvussa jo kauan olleen posliinikukan, tai oikeastaan siitä on otettu uusia pistokkaita ja sillä lailla se on jatkanut elämäänsä jo yli 50 vuotta. Alkuperäinen oli isoäidilläni pienessä puutalossa Lahdessa Anttilanmäellä. Uudessa asunnossani kukka innostui kukkimaan! Ilmeisesti on senkin mielestä hyvät fiilikset.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Keittiön valaisin

Ostin Fiskarsin antiikkimessuilta Yki Nummen valaisimen. En tiedä onko sillä mitään nimeä, olen nähnyt näitä myös muun värisinä, vihreinä ja punaisina ainakin. Omani on vaaleankeltainen. Siinä on ihana valo.  Lamppu on mielestäni vähän liian korkealla, täytyy säätää sitä vähän
Tässä keittiö ennenkuin String-hylly asennettiin.

String-hylly

Laitoimme sunnuntaina String-hyllyn ruokailutilaan. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, yritän pocket-kamerallani kuvata päivänvalossa. Teen tätä omaksi ilokseni ja oppiakseni uutta, ehkä kuvatkin ajan kanssa paranevat.

Hyllyssä on kirpputorilöytöjä Ruotsista, karahvi myös sieltä eikä ole Kaj Franckin suunnittelema. Hauska sininen pullo jossa teak-korkki on anoppini maustesetin toinen osa, siihen kuuluu myös teak-puinen teline. Jälkiruokakulhot ovat myös ruotsalaisia, niitäkin on kerätty eri kirppiksiltä Tukholmasta ja Upsalasta. Keskellä aidot 50-luvun Kaj Franckin kartiolasit, pakkauskin on tallella. Ne olemme saaneet ex-mieheni mummin perinnöistä. Ne kuuluvat oikeastaan nuoremmalle tytölleni.
Alarivissa myös Kaj Franckin laseja, ensimmäinen vihreä on uudempaa tuotantoa oleva paksumpi Kartio , vanhemmat lasit on kerätty Suomesta. Kaksi hauskaa luumunväristä maljakkoa on ostettu muutamalla kruunulla Ruotsista.

Asuntoni

Asuntoni on 61-neliöinen kolmio,  jossa kaksi parveketta, toinen itään, toinen länteen. Pohjaratkaisu on toimiva, isot ikkunat ja vehreät maisemat. Kunnostettavaa kyllä on vähän joka paikassa. Yritän tehdä mahdollisimman paljon itse ja perheen avustustuksella.  Pidän pohjaratkaisusta, avointa tilaa, kaksi makuuhuonetta, ruokailutila ovat minusta hyvin toimivat. Kylpyhuone on pieni ja vähän ankea, mutta sen aion remontoida ensi vuonna.