Marimekon uusimmat kankaat ovat onnistuneita. Erityisesti pidän Helsinki-Helsingfors-kuosista. Se on vanha malli, jonka Per-Olof Nyström on suunnitellut vuonna 1951. Hän suunnitteli silloin kymmenen kuosia Printexille ja Marimekolle. Osa näistä nähtiin Marimekon ensimmäisessä muotinäytöksessä Kalastajatorpalla saman vuoden toukokuussa. (Siteeraan Marimekon juuri ilmestynyttä mainoslehteä 1/2012.) Suunnittelija Mika Piiraisen aloitteesta kangas on saatu uudelleen tuotantoon. Hän oli nähnyt siitä vain valokuvan. Pala kangasta on sittemmin löytynyt ja sen pohjalta tekstiilisuunnittelija Heini Ruuskanen on entisöinyt vanhan mallin. (Edelleen Marimekon mainoslehden mukaan.)
Valinta on onnistunut. Kuosissa on Helsingin henki, rakennukset on helposti tunnistettavissa. Tyyli on selkeästi 50-luvun henkinen, jotenkin naivi ja raikas samalla kertaa. Siitä saisi hyvä sisustustaulun vaikka eteiseen. Jos ei näitä nyt sitten ala näkyä vähän joka kuppilassa, mukissa ja kassissa, sitten sitä ei kauaa jaksa katsella.
http://www.marimekko.fi/tuotteet/sisustus/kankaat/puuvillakankaat/helsinki-kangas-590
maanantai 23. tammikuuta 2012
Helsinki-kangas
Tunnisteet:
Design,
Marimekko,
Sisustus,
Sitä sun tätä
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Lahjoja
Sain tämän tyynyn lahjaksi nuoremmalta tyttäreltäni. Se on Afro-Artin malli. Suloisia eläimiä, tykkään kovasti. Sopii nojatuoliini, siitä puuttuikin sopiva tyyny.
Sängynpääty
Tein tällaisen yksinkertaisen sängynpäädyn. Näitä on useammassakin blogissa kuvattu. Ostin sängynlevyisen vanerilevyn ja päällystin sen ensin 1 cm:n paksuisella superlonilla. Sen päälle laitoin kaksi kerrosta polyestervanua. Tikkasin kaikki kiinni paukkunitojalla. Näiden päälle laitoin valkoisen kankaan. Olkoon nyt toistaiseksi valkoinen, myöhemmin sen päälle voi ommella erivärisiä päällysteitä kun haluaa vaihtelua. Levy vain seisoo lattialla ja sänky työnnetään siihen kiinni. Helppo homma, sain sen valmiiksi tunnissa.
Keväällä vaihdoin kankaan kun valkoinen tuntui vähän tylsältä. Tässä lopputulos. Kangas on Eurokankaan palalaarista.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Lisää kirppislöytöjä
Löysin tämä Marimekon kukkakankaan kirppikseltä eilen. Maija Isolan Mehiläinen vuodelta 1975. Ihanat värit, en tiedä vielä mitä siitä syntyy. En vaan voinut vastustaa. Ollut varmaan verhona. Siisti, ei reikiä eikä tahroja. Hintaa jäi 12 euroa tinkimisen jälkeen.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Hauskaa loppiaista!
Olisipa lunta! Vihreät nurmikot ja kuraiset tiet saa kaipaamaan viime talvea. Oli lunta ja pakkasta. En ole mikään suuri talvifani, mutta on valkoinen maisema ja huuruiset puut niin kauniita. Laitan tähän talvisen maalauksen, kuva on Ruotsista. Tulee jotenkin niin nostalginen fiilis. Tulen aina hyvälle tuulelle kun katselen sitä. Mitähän tuo alaston pariskunta puuhailee? Onko ne käyneet saunassa?
Tunnisteet:
Kirpputorilöytöjä,
Sisustus,
Sitä sun tätä
torstai 5. tammikuuta 2012
Kirppislöytö
Taas Fida yllätti! Olen käynyt siellä varmaan kymmenen kertaa eikä mitään ole löytynyt. No jaa, muutama pikkuliina ehkä ja vähän kankaita. Mutta nyt löysin jotain juuri mitä olen etsinyt jo pari kuukautta. Halusin eteiseen pienen piirongin päälle pyöreän peilin. Se sopii muodoltaan paremmin kuin neliskulmainen joka siinä oli. Mistään ei löytynyt sopivaa, paitsi Lahdesta Fasetista, mutta hintaa oli 175 euroa. Niin paljoa en ole valmis maksamaan. Fidasta löytyi juuri sopiva ja hinta vain 32 euroa. No, oli se Fasetin tietenkin hienompi, mutta olen ihan tyytyväinen tähän. Sopi just jetsulleen piirongin päälle. On ihan ehjä ja siisti. Olen oikein tyytyväinen!
Tunnisteet:
Huonekalut,
Kirpputorilöytöjä,
Retro,
Sisustus,
Tyyli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)