sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Töitä ja matkoja ja valitusta

Viikonloppu mennyt hyvin, äänestämäänkin ehdin. Nuorempi tyttöni oli Suomessa käymässä, hän sai Hulluilta Päiviltä hankkimani matkalaukun myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi.  Juhlimme hänen ja vävypoikani synttäreitä eilen. Tein sienipiirakkaa ja mansikkakakkua.



Minulla on edessä kiireinen viikko.  Maanantai ja tiistai täynnä kokouksia ja haastatteluja. Tiistai-iltana lennän Frankfurtiin josta jatkan junalla Mannheimiin. Siellä keskiviikon töissä ja suoraan illalla lentoTukholmaan. Sitten alkaa parin päivän odotettu loma, menen ystävieni luoksi Uppsalaan ensin ja sitten tyttöni luo Tukholmaan. Tulen vasta sunnuntaina kotiin.

Olisi tässäkin järjestelyssä ihan tarpeeksi, mutta muutakin on kohtalo järjestänyt meikäläiselle. Nykyisessä väliaikaisessa asuintalossani on viime vuonna tehdyn putkiremontin jälkitarkastus. Ongelmia on ilmeisesti ilmennyt, siitä syystä minunkin vessanpönttöni irrotetaan huomenna enkä saa käyttää sitä yli vuorokauteen! Viemärit on myös pois käytöstä pari päivää. Tällainenkin riesa kaiken muun päälle. Pitää juosta kellarissa vessassa huomenna ja tiistaiaamuna. Sitten pääsenkin lähtemään matkaan ja toivon, että palauttuani kaikki on jo kunnossa. Lisäksi pikkukeittiöstä on valaistus hajonnut, vuokraemäntäni on tilannut sähkömiehen jonka pitäisi myös tulla ensi viikolla. Hohoijaa, joudun kai tyhjentämään keittön kaapitkin ennen matkaan lähtöä.

Omassa kodissani putkiremontti etenee vauhdikkaasti. Yritän vielä huomenillalla käydä tilaamassa laminaatit lattioihin.  Keittiö on saapunut ja tarkoitus on saada se lähes valmiiksi ensi viikon aikana. Hirvittää vähän, kun en ole paikalla valvomassa työn etenemistä. Onneksi työnjohtaja pitää minut ajan tasalla ja soittaa aina kun kysyttävää.

Olen ostanut ihanan mekon työmatkaani ja muita tulevia rientoja varten. Laitan kuvan myöhemmin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Terveisiä varakodistani

Harvakseltaan on tullut kirjoitettua tänne blogin puolelle. Jotenkin ei nyt ole ollut insipiraatiota, kun asustan väliaikaisasunnossa. Ei ole tarvetta sisustaa eikä tehdä oikein mitään kotona. Toisaalta se on aika mukavaa. Kahdeksan viikkoa elämää kuin hotellissa, pyykit tosin pitää pestä itse ja ruoka laittaa, mutta muuten voi vaan olla ja tehdä mitä huvittaa.

Kävin tänään kotonani. Ei se paljoa kodilta tunnu, kaikki ovet rapussa on auki ja valot palaa, mutta
yhtään raksamiestä ei ole missään. Löysin pihalta yhden miehen ja yritin keskustella hänen kanssaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, kun minun venäjänkielentaitoni ei ole kovin kehuttava. Lopulta tuli toinen joka vakuutteli, että ovet kyllä suljetaan kun lähdetään kotiin. No mene tiedä, en jaksa enää välittää.  Kylpyhuone on betonia ja reikiä ja keittiö revitty. Ei uskoisi, että reilun kuukauden kuluttua asunto pitäisi olla asuttavassa kunnossa.

Tässä muutama kuva pikkuyksiöstäni jossa nyt asun. Talo on todella viehättävä 50-luvun kerrostalo kauniilla paikalla.




maanantai 8. lokakuuta 2012

Hyvät pinsetit

Ostin pari viikkoa sitten elämäni parhaimmat pinsetit. Olen ostanut monet pinsetit vuosien mittaan, enkä ole koskaan oikein ollut tyytyväinen niihin. Mutta nyt on löytynyt parhaat, merkki on Tweezerman. Huipputuote kerta kaikkiaan. Niillä on elinikäinen takuu, saa lähettää ilmaiseksi terotettavaksi kun tylsyvät.
Käytän pinsettejä paljon, nypin kulmakarvoja ja muitakin häiritseviä pikkukarvoja viikottain.

Eivät ole halvimmasta päästä, mutta laatu maksaa. Tavaratalohinta noin 30 euroa, mutta ovat sen arvoiset.

Värjään itse myös kulmakarvani. Minulla on luonnostaan tummat kulmat, haluan vain vähän vielä korostaa niitä. Ostan Reflecto Cil(natural brown) , noin 15 minuutissa saan juuri oikean sävyn. Eikä maksa paljoa. Ainoa haittapuoli on, että kuluu pois aika nopeasti, yleensä noin kolmessa viikossa.


Sisustuspuolella on nyt aika hiljaista. Sain pikkuyksiöni toimivaksi muutamassa päivässä. Omassa asunnossa on kylpyhuone jo purettu kokonaan. Muut purkutyöt vielä jatkuvat. Sielläkään en nyt voi tehdä mitään. Aika mukavaa, olen katsellut televisiota, käynyt lenkillä ja jumpassa ja tavannut kavereita. Perjantaina olin muutaman ystävän kanssa Belgessa simpukoita syömässä. Kannattaa mennä,   jokasyksyiset simpukkaviikot on parhaillaan käynnissä.

Energista työviikkoa kaikille!