tiistai 29. lokakuuta 2013

Käsityömarkkinoiden jatkoa, syfestivalen i Stockholm

Vielä vähän käsityömessuista. Törmäsin aika mielenkiintoiseen tekniikkaan. Hooky, amerikkalainen räsymattotekniikka. Upeita kuvioita ja tekstuuri on hieno. Matot tehdään kangaspohjalle virkkuukoukulla. Tuo alempi matto kelpaisi minullekin. 
Enempää en tekniikasta tiedä, mutta joskus voisi tähänkin perehtyä. 




Maailmaan mahtuu yhdistyksiä. Ruotsin pitsiyhditys, heh kuulostaa söpöltä. Tällaisia tuotoksia oli heidän osastollaan.




Sitten vielä hyvä keksintö jonka minäkin sorruin ostamaan. Silityslaudan päällinen jossa merkattu suorat viivat ja mitat. Kun ompelee ja silittää valmiiksi saumavaroja, esimerkiksi verhoihin, silityslaudan viivat auttaa suorien saumavarojen tekemisessä.
Kun osti päällisen, sai myös tarran jossa mittanauha. Se liimataan ompelukoneeseen, paininjalasta oikealle. Kun kuljettaa kangasta mitan mukaan, tulee saumasta aina suora.


Kuva on vähän huono, kun saan oman lautani laitettua ja tarran ompelukoneeseen, näytän miten systeemi toimii.

Päällisiä voi tiedustella osoitteesta info@cascad.se tai katsella osoitteesta www.cascad.se. Tuotteen nimi on Quilter Press.



Huiviprojektin päivitys

Osallistun marttojen jouluhuivitempaukseen. Tämän verran olen saanut aikaan, noin 1,5 metriä. Vielä pitää 50 cm kutoa. En oikein tykkää isoilla puikoilla neulomisesta. Käy hartioihin ja on tylsää tikuttaa pelkkää oikeaa silmukkaa. Mutta ei auta, huivi pitää saada valmiiksi marraskuun aikana.

Lanka on Novitan Seitsemää Veljestä, puikot nro 7.




maanantai 28. lokakuuta 2013

Matkaraporttia Tukholmasta


On ollut hiljaista täällä blogissa jonkin aikaa. En ole vaan ehtinyt kirjoitella, yritän nyt korvata hiljaisuuden muutamalla matkaraportilla. Vietin pitkän viikonlopun Tukholmassa ja Uppsalassa. Olin ystäväni luona vierailulla ja sain seurakseni myös Tukholmassa asuvan tyttöni. Perjantaina kävimme käsityömessuilla - Syfestivalen ruotsiksi.
Tapahtuma on huikean suuri, Älvsjön messukeskus oli täynnä erilaisia näytteilleasettajia ja innostuneita käsityönystäviä oli koolla valtavasti.

Kaikkea kivaa käsityön ystäville oli tarjolla, tässä kuvakoostetta.  Jonoja kertyi aluksi hurjasti, kesti varmaan vartti ennenkuin päästiin sisälle. Naisia kaikki, jokunen mukaan raahattu mies joukossa.











Upeita villakirjontapaketteja oli Hemslöjdenin osastolla. Ne olivat heti ensimmäisenä meitä vastassa. Valmiit tyynyt malleina.

Ihania lankoja oli paljon, tässä kiva rannekkeen malli. Alpakkaa, merinovillaa, silkkiä, kashmiria, kaikkea mahdollista mitä ikinä voi toivoa.


 Korps on hyvä kangas- ja lankakauppa.


Pidin Stoff & Stilin  printeistä. Varsinkin siili oli suloinen. Printtejä sai kankaina, tyynyinä ja tauluina. 


 Tämä pirteä tyyny on tehty kutomalla pieniä neliöitä. Kaikkia tekniikoita en enää muistakaan.

 Hassuja kalsareita trikoopaloista.

Nämä takit on mielettömän hienoja. Vanhoja kirpputoreilta löytyneitä ristipistotöitä on yhdistetty villakangastakkeihin ja kokonaisuus on toteutettu erittäin taitavasti. Malleja oli useita.
Turkispannat on tehty vanhoista krimiturkeista. Niitäkin oli monenlaisia. En osta koskaan turkistuotteita, mutta näitä saattaisin ostaa. Ovathan turkit jo kymmeniä vuosia vanhoja. Rikos on jo tavallaan vanhentunut :D.




 Koristekaulureita, en vaan keksinyt minkälaisen takin päälle ne sopisivat.

Osallistuimme myös decoupage-tekniikan kurssille. Saimme tehdä valmiiksi maalatulle peltipurkille mieleisemme koristelun.

 Tässä minun taidonnäytteeni.

Ja kaverini lintupurkki. 

Lopuksi huima käsityönäyte ja rohkea mies. Koko liivi on pelkkää ristipistokuviointia.



Jatkan huomenna raporttia. Nyt nukkumaan! 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lahden reissu

Olin kylässä ystäväni luona viikonloppuna. Lauantaiaamuna teimme visiitin Lanttilaan, isolle itsepalvelukirppikselle sekä uuteen Luhdan outlettiin moottoritien varrella. Lanttilasta löytyi koristelautanen, jonka ostin kauniin kuvan vuoksi. Valmistaja on Kupittaan savi ja hintaa 5 euroa. Oikeastaan arvo on nolla euroa, lautanen on haljennut keskeltä ja liimattu yhteen. Laitan sen ehkä parvekkeen koristuksesi, siellä ei pienet kauneusvirheet haittaa.

Huvittavaa on hintalapun tiedot. Ensin on yritetty kaupitella 18,50 euron hintaan, sitten pudotettu ykkönen edestä ja lopulta alennettu hinta 5 euroon. Ihmiset ei vaan usko, että rikkinäinen astia on roskiskamaa. Minä nyt kuitenkin sen pelastin, katselen sitä vähän aikaa ja jos kyllästyn, tiedän toisen joka sen haluaa. Kaverini ottaa sen mökilleen koristeeksi.






Luhdan outletissä on yhtiön omaa tuotantoa esillä eri vuosikymmeniltä.

 Tuon vihreän takin voisin ottaa.




Nämä urheiluasut Luhdan tuotannon alkuajoilta 40-luvulta.

80-luvun kuvat jätin väliin, sen ajan muoti on mielestäni niin hirveää.
Sosittelen käyntiä Luhdalla jos Lahteen on asiaa, nyt ainakin oli aika hyvin takkeja, housuja, hameita, puseroita ym. tarjolla. Hinnat ovat reilusti alennettuja niinkuin tehtaanmyymälässä pitää ollakin. Itse ostin mustan jerseymekon, vyön ja Puro-sarjaan kuuluvan pyyhkeen. Niitä en nyt kuvannut, ehkä lisään ne tänne jokin toinen päivä.

Olen ollut kovin kiireinen koko viikon, joka ilta on ollut ohjelmaa ja yksi työmatkakin mahtui alkuviikkoon. Toivottavasti ensi viikko on vähän rauhallisempi.

Hyvää työviikkoa lukijoilleni!



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Viikon tykkäykset kirpputoreilla

Tapanani on viikottain tehdä muutama kierros vakkaripaikoissani. Niihin kuuluu muutama Fida, Matinkylän kierrätyskeskus, joka valitettavasti muuttaa reviiriltäni loka-marraskuussa Kiloon ja harvemmin UFF, sieltä kun ei yleensä löydy mitään mieleistä.

Eilen kävin Lahdessa muissa asioissa, siellä on ihan pakko aina pistäytyä Launeen kirppiskeskittymässä, Kontti ja Fida ovat siistejä ja tilavia ja melkein aina jotain pientä löytyykin.  

Tässä huonekaluja joita olen bongaillut, mutta en ole ostanut kun ei ole tarvetta. Hinta/laatusuhde on melko lailla kohdallaan, hyvälaatuisia suomalaisia tuotteita. Niitähän suurin osa retroa harrastavista halajaa. 

Kierrätyskeskuksessa oli maanantaina Askon tuoleja 40-luvulta. Niitä samoja joista olen aikaisemminkin kirjoittanut. Jostain niitä tulee lisää sinne, ehkä jokin hoitokoti tai vastaava uusii kalustoaan. Näistä puuttuu nyt verhoilut, mutta siitä huolimatta kannattaisi ostaa ja kunnostaa. Ovat lujatekoisia ja hyvin työstettyjä. 

Tämän tuolin valmistajasta en ole ihan varma. Aika tavallinen tapaus, ehkä sekin on Askon tuotantoa. Verhoilu pitää uusia tässäkin. Hinta 25 euroa,  hyvä kunto ja liimaukset pitävät.  Kierrätyskeskuksessa tämäkin.

 Tässä myös kaksi  hyvää ruokapöydän tuolia.  Ovat siistissä kunnossa, muoviverhoilusta miinusta, mutta muuten käyttökelpoisia.  Lapsiperheessä voisi mennä  jonkin aikaa ihan sellaisenaan. Hinta 30 euroa kappale.

Omat ostokset olivat Kierrätyskeskuksesta aika vaatimattomia, vain yksi hyväkuntoinen ruudullinen tyynyliina. Arvostan siistiä käsityötä, joku tämänkin on ommellut ja valinnut sävyyn sopivan koristenauhan. Hintaa 50 senttiä, ei paha. 



Lahdesta Kontista ostin sievän esiliinan, hinta 2,50. Minulla taitaa olla jokin vihreä kausi menossa. Olen aikonut ommella vanhalla 60-luvun mallilla itselleni uuden, ostin jo kankaankin. Nyt ei tarvitse, tämä on juuri sellainen kuin ajattelin tehdä. Katsokaapa kuinka ennen vaatimattomaankin vaatekappaleeseen satsattiin ja yritettiin tehdä siitä mahdollisimman nätti. Kangasta on ehkä ollut vain pieni jämäpala, helmaa on jouduttu jatkamaan kummassakin päässä. Edustassa on jopa muotolaskokset. Sellaisia ei enää esiliinoihin tehdä.


Jatkopaloja nurjalla puolella, ompelija on ollut säästäväinen. Kuvasin illalla huonossa valossa, lattia ei ole oikeasti vaaleanpunainen :D. 

Ostin vielä ihan asian harrastuksen vuoksi palan Metsovaaran puuvillasatiinikangasta kun halvalla sai. Maksoi 1,50. Eivät ehkä olleet Fidassa tunnistaneet, muuten olisi hinta varmaan ollut kolminkertainen. Mitään käyttöä en ole tälle keksinyt, mutta ehkä vielä joskus innostun pinkistä, eihän sitä koskaan tiedä.


Muissa paikoissa ei ole ollut mitään erikoista, mutta kun usein käy, aina jotain löytyy ja pysyy kärryillä hintatasosta. 

Tapasin veljenvaimoni Kontissa Lahdessa käydessäni. Hän on myös ahkera kirppiskiertäjä. Kuulumisia vaihtaessamme hän kertoi, että Fida toimittaa nykyään parhaat löytönsä eri huutokauppataloille myyntiin ja kerää sillä tavalla parhaat ansiot lahjoituksistaan. Ymmärrettävää Fidan toiminnan kannalta, mutta harmi meille asianharrastajille. Hienoja löytöjä ei enää kirppiksiltä voi tehdä niinkuin vielä joitain vuosia sitten. Homma on mennyt aika ammattimaiseksi. Toisaalta jos jaksaa selata eri nettihuutokauppoja, voi löytää kaikenlaista.

Hyvää työviikkoa!  Toivotaan, että kaunis sää jatkuu. Minulla on aika kiirettä koko ensi viikon. Melkein joka ilta on jotain menoa ja tiistaina pitää käydä Kotkassa.