lauantai 31. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 vaatebudjetti, tammikuu

Tammikuu on lopussa, tässä ensimmäinen raportti vaateostoksista. Ostin vain Icebugin nastalenkkarit  Intersportista 129,50 euron hintaan. Kengät ei ole kauneudella pilattu, mutta tarpeelliset jäisillä teillä. En halua jättää satunnaista koiran ulkoilutusta ja reippaita lenkkejä väliin kelien takia.
Toinen ostos oli ystäväni tekemät korvakorut, hinta 10 euroa. Eli tammikuun saldo 140 euroa.


Virkatut vihannekset

Martat virkkaavat tänä vuonna vihanneksia päiväkodeille. Minäkin kävin viime lauantaina kurssilla jossa opettelimme tätä taitoa. Toisena aiheena päivälle oli pikkupussukoiden ompelu. Molemmat ovat hauskoja pikkunäpertelyjä, joihin voi käyttää pieniä jämälankakeriä ja kankaanpaloja.

Vihannekset pitää virkata mieluiten ohuesta puuvillalangasta. Koukku tulee olla noin puolta numeroa pienempi kuin langalle on suositeltu. Täyte ja lanka tulee olla pesunkestävää. Polyestervanu on parasta. Toki muitakin lankoja voi käyttää, mutta puuvillalangasta tulee parhaat vihannekset.

Tässä muutamia kuvia kurssilta.


Nauris ja alla perunoita. Ne onnistuu aloittelijaltakin, ei niin nuukaa miltä näyttävät.





Tässä ensimmäinen tuotokseni. Siitä tuli ihan kelvollinen.

Jos innoistuit näistä, ohjeet löytyy marttojen sivuilta Virkatut vihannekset. 


lauantai 24. tammikuuta 2015

Vapaapäivä

Teen nykyään töitä maanantaista keskiviikkoon ja olen loppuviikon vapaana. Ihana järjestely, aikaa jää ruhtinaallisesti harrastuksille, perheelle, ystäville ja liikunalle. Yleensä olen kiireisempi torstaisin ja perjantaisin kuin työpäivinä. Niin paljon pitäisi ehtiä ja ruokaakin pitää laittaa ja kaupassa käydä.


Aamut on parhaita, tällä kerralla luomukaurapuuroa, pakastevadelmia ja mustikoita hunajan kera. Kahvia ja kauraleipää. Lehti kuuluu vielä minun aamuuni, printti pitää pintansa ainakin minun mielestäni.


Olen saanut vieraakseni suloisen kissaneidon. Hän on oikein mukava kumppani, tulemme toimeen loistavasti. Kisun nimi on Viiri.



Olen ehtinyt neulomaan ja ompelemaan aika paljon. Tässä pienet lapaset Lumille jämälangoista.

Perjantai-iltana olin tuunauskurssilla ja nyt lähden marttojen käsityökurssille. Tehdään virkattuja vihanneksia päiväkodeille.

Hauskaa lauantaita teille!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lumipallokranssi

Tein oveen talvisen kranssin, joulukuun siellä keikkui punasävyinen kranssi jossa paljon erilaisia helmiä ja huopapalloja. Ajatuksena oli lumipalloja, jäätä ja lumiukko. Lumipallot löytyivät askarteluliikkeestä, pieniä pehmeitä palloja löytyy muutamalla eurolla erikokoisia ja värisiä. Niitä oli onneksi myös puhtaan valkoisena. Kristallit olisivat toimineet jääkiteinä ja lumiukon ajattelin tehdä itse.

Luomistyö ei kuitenkaan aina mene niin kuin suunnitellaan. Sain kranssin täytettyä pienillä lumipalloilla eikä se enää kaivannutkaan kristalleja. Lumiukon kyllä tein, mutta se näytti ihan hassulta kranssin keskellä, ihan kuin olisi tullut päiväkodin eteiseen. Päätin, että yksinkertainen on kaunista ja ripustin kranssin oveen ilman ylimääräisiä koristuksia.



Lumiukko saa ilahduttaa Lumia, pientä lapsenlastani. Ripustan sen jonnekin kiikkumaan hänen ilokseen.


tiistai 20. tammikuuta 2015

Vanha pitsiliina

Olen viime aikoina enenevässä määrin tykästynyt vanhoihin pitseihin ja katsellut pitsiliinoja uusin silmin. Onkohan tämä ikään liittyvä sairaus vai ovatko muutkin havainneet samankaltaisia oireita? Olen perehtynyt pitsien historiaan lukemalla  Rinna Saramäen Pitsikirjan ja etsinyt blogeja, joissa pitsejä on käytetty sisustuksessa. Olin kovin ilahtunut kun löysin joulun alla uudesta Eiran Fidasta (Tehtaankatu 36) verkkopitsitekniikalla tehdyn pöytäliinan, aivan ehjän ja hyväkuntoisen. Hintakin oli sopiva, 8 euroa. 

Pesin ja silitin liinan kuten yleensä teen kaikille kirppislöydöille. Kuulin vasta jälkeenpäin tekstiilikonservaattoriystävältäni ettei verkkopitsiä saa silittää, vaan se pitäisi märkänä pingottaa alustalle kuivumaan, esim. kiinnittää nuppineuloilla froteepyyhkeeseen. Liina kesti kyllä ihan hyvin varovaisen silityksen. Ystäväni myös valisti minua miten näkee onko liina käsintehty. Käsityössä  verkossa olevat ristikkäin menevät langat on solmittu, verkko rakennetaan ensin valmiiksi kehykseen ja sen päälle tehdään erilaisia kuvioita.  Nyt olen ihaillut löytöäni ja miettinyt mihin sen voisi laittaa. Oikein se ei sovi sohvapöydälleni, mutta onhan se hieno. Voin kuitenkin halutessani ihailla kaunista käsityötä jota ei taida enää mistään saada ostaa eikä moni varmaan osaa tehdäkään. Oli taas melkoinen löytö, kyllä kirpputorit on vaan joskus aarreaittoja kun onni oikein potkaisee vilttitossu jalassa. 

Olen myös erityisen ihastunut ohuesta puuvillalangasta virkattuihin pitseihin tai harsomaisiin vanhanaikaisiin, en oikein tiedä tekniikkaa.

Olen ostellut myös muutaman pienen liinan kun malli on ollut mielestäni kaunis. En tiedä mihin niitä tarvitsen, mutta arvostan toisten suurella työllä tekemiä kauniita käsitöitä. On myös kiehtovaa ajatella minkälainen ihminen on pitsin virkannut, mitä hän on ajatellut työtä tehdessään ja missä liinaa on mahdettu käyttää.








tiistai 13. tammikuuta 2015

Tyynyliinoja

Tein muutaman tyynyliinan kangasvarastoni kankaista. Halusin niihin jotain koristusta ja ompelin reunaan kuviollisista kankaista leveät nauhat. Ihan omaksi silmäniloksi.


Liinavaatekaapissa oli vielä yksi pitsilakana jolle ei ole ollut käyttöä pitkää aikaan. Tein siitä pussilakanan yhdistämällä samanlevyisen aluslakanan ja ompelemalla sivut kiinni. Saa molemmat käyttöön ja onhan pitsi aika soma, itse asiassa isoäitini virkkaama. Mietin käyttääköhän kukaan enää pitsilakanoita, en ole nähnyt missään enää vuosikausiin. No, nyt minulla ainakin on yksi :D.

Tyynyliinassa vaaleampi kukkakangas on omia varastoja, sininen on kirpputorilöytö Lahdesta.


Kuva on surkea kun on aina pimeää. Mutta olkoon nyt näin.


maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 vaatebudjetti

Olen päättänyt kirjata ylös kaikki vaateostokset tältä vuodelta ja raportoida ne täällä blogissa kerran tai pari kuukaudessa. Haluaan tietää kuinka paljon rahaa todella kuluu ja mihin se oikein menee. Laskin huvikseni vuoden 2014 vaateostokset, ne mitkä muistin. Se ei ollut kauhean vaikea toimenpide, kun  olin aika hyvin hillinyt osteluani kierrätyskeijuna. Summa oli reilut 1200 euroa. Vähän hirvittää minkälaiseen summaan olisin päässytkään, jos en olisi tietoisesti rajoittanut ostelua.

Lasken kuluihin mukaan tietenkin kaikki tarvikkeet myös, kankaat, napit, nauhat ym. kunhan ne liittyvät omiin vaatteisiin. Jos ostan tai teen muille, esimerkiksi lapsenlapselleni, niitä ei tietenkään lasketa. Palvelut myös, pesulat, suutarit, ompelijat ym otetaan mukaan.

Toistaiseksi en ole ostanut mitään ja olen vältellyt alennusmyyntejäkin. Aloitan uuden tuunauskurssin kuun loppupuolella, sitä ennen pitää löytää jokin vaate jonka sitten tuunaan mieleiseksi. Mutta se etsitään tietenkin kirppiksiltä.

Aion myös seurata muitakin kuluja, mutta niitä en raportoi täällä. Ehkä kirppisostokset, jos löytyy jotain oikein kivaa mistä on mukava kertoa toisillekin.

Onko teillä muilla aikeita rajoittaa kulutustanne tai tehdä budjettia tälle vuodelle?

Kirjoittaja ei ole kuvan mallina, oli vaan muuten kaunis asu. Haluaisin tuollaisen harmaan tai valkoisen  villatakin, mieluiten ohuesta kashmirista.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Harakkatauluja

Sain joululahjaksi kaksi tekstiilityötä ystävältäni, molemmissa harakoita, olenhan tunnetusti lintujen ystävä. Työt on tehty flaamilaisella kudontatekniikalla (en tiedä parempaa sanaa, ruotsiksi flamsk vävnad). Tällainen kudontatekniikka ei ole Suomessa ollut suosittua, en ole oikeastaan koskaan nähnyt kirpputoreilla vastaavanlaisia. Useimmiten työt tulevat Skoonesta Ruotsista tai Tanskasta. Nyt tuskin monikaan niitä tekee, tekniikka on ilmeisesti aika vaikea ja mennyt pois muodista muutenkin.

Motiiveja on olemassa lukemattomia, aika usein luontoaiheisia.  Pienempi yhden harakan kuva sopii tauluksi, isommassa on käytetty kimallelankaa, se jää toistaiseksi varastoon. Mutta ehkä esim. puutarhatuolin päälliseksi se voisi sopia.



Vanhojen kudontatöiden keräily on Ruotsissa suosittua, nämä ovat kauniisti tehtyjä pieniä käsitöitä, paljon nätimpiä kuin esim. ristipistotyöt, joista en ollenkaan välitä. Minusta on myös  hauska katsella vanhoja käsitöitä, vaikken niitä esillä pitäisikään. Kaikenlaiset kädentaidot ovat kiinnostavia.