Marimekon reppu Kierrätyskeskuksesta 4 euroa. Reppu on kätevä kun kiertelee kirppiksillä. Kädet pysyy vapaana, koskaan ei tiedä mitä sattuu löytämään.
Mustat legginsit
Black Swan, 71 euroa postikuluineen. Ostin ne Kauniiden vaatteiden kirppistapahtuman yhteydessä Black Swan -merkin edustajalta. Tilauksen piti tulla Tanskasta viikossa. Sain housut vasta huhtikuun puolessävälin eli noin kuukauden päästä. "IT-järjestelmä petti" sanottiin asiakaspalvelussa. Sain 40 euron alennuskoodin, mutta se jäi käyttämättä. Ei löytynyt mitään mieleistä, turhaan ei kannata shoppailla vaikka alennusta saisikin.
Sen verran voin jo kertoa legginseistä, että ne värjäsivät sohvan suojana olevan valkoisen peiton. Onneksi oli peitto sohvalla, muuten olisi pitänyt koko sohvanpäällinen pestä (sohvakin on valkoinen). Pitää nyt pestä housut ja toivoa että väriä ei enää irtoa.
Tukikangasta korjattavaa mekkoa varten, Eurokangas, 6 euroa
Sininen pitkähihainen t-paita, Filippa K 50 euroa
Filippa K:n T-paidat ovat ohutta luomupuuvillaa. Mitään lappuja ei paidoissa ole, pesuohjeetkin puuttuvat. Sinänsä hyvä, ettei ärsyttäviä lappuja ole sivusaumassa, mutta pesuohje olisi tarpeen. Todennäköisesti 40 asteen kirjopesu niin kuin yleensä puuvillatrikoolle, mutta silti.
Toukokuun ostokset yhteensä 131 euroa.
Haaveissa on hyvä villatakki mieluiten kashmiria. Sen pitäisi olla vaaleanharmaa. Olen valmis maksamaan hyvästä laadusta. Olen hylännyt monia kun näyttää että jo kaupassa neule on alkanut nyppyyntyä. Tiedän että hyvää laatua on olemassa, omistan pari kashmirneuletta jotka vuosien käytön ja monen pesun jälkeen ovat ihan käyttökelpoisia. Toiset on menneet huonoksi jo muutamassa kuukaudessa. Jatkan etsiskelyä, ehkä sopiva vielä tulee kohdalle.