Ollut vähän rankkaa aikaa tammikuusta helmikuun loppupuolelle työpaikalla. Meillä oli yt:t ja tiedettiin, että irtisanomisia tulee. Tehtävistämme osa siirretään Puolaan. Kustannussäästöt ovat tietenkin tavoitteena. Helmikuun lopulla tuli sitten uutiset, 11 irtisanottiin eikä määräaikaisuuksia jatketa. Minua ei irtisanottu eikä muita tiimini jäseniä. Nyt on helpottunut olo. Kavereiden puolesta on paha mieli, tulee itselle syyllinen olo, miksi minä saan jäädä mutta toiset ei.
Vielä en tiedä miten työni muuttuu, voi tulla uusi esimies ja uudet vastuualueet. Se on kuitenkin pienempi murhe enkä sitä nyt jaksa ajatella. Minulla on nyt niin hyvä esimies ja kivat tiimikaverit, toivon että saamme jatkaa tällä kokoonpanolla. Vuodesta tulee kuitenkin aika rankka, opetamme Puolan kollegoillemme työtehtäviämme puolen vuoden ajan. Syksyllä pitäisi sitten uusi tiimi olla toiminnassa ja uudet toimintatavat käytössä koko organisaatiossa. Ei tästä nyt sen enempää täällä, positiivisessa hengessä mennään eteenpäin.
Laitan tähän vielä talvisen kuvan ikkunastani, tällaista olen katsellut koko pitkän talven, nytkin on maisema valkeana, vaikka kevät on jo pitkällä ja kesäaikaankin siirryttiin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti