lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lomakuulumisia

Olen palannut Itä-Suomen vierailultani. Perillä odotti yllätys, olin ymmärtänyt, ettei minun tarvitse tyhjentää kellarivarastoani putkiremontin tieltä ainakaan vielä. Remonttiaikataulu olikin aikaistunut, koko varasto pitää olla tyhjä 23.7. mennessä. Nyt olen pari päivää käynyt läpi laatikoita ja kuskannut tavaraa Fidaan, kierrätyskeskukseen ja roskalavalle. Vielä on 23 laatikkoa jotka pitää käydä läpi! Onneksi saan suurimman osan tavaroista toiselle parvekkeelleni. Se on lasitettu ja toimii nytkin lähinnä varastona. Muutama kesälomapäivä tässä menee, mutta sitten homma on hoidettu.

Mutta mukavampiin asioihin. Mökkivierailun emäntäni on myös innokas kirpputorien koluaja. Kävimme yhtenä päivänä Lappeenrannan kirppistarjontaan tutustumassa ja toisena Savitaipaleen kesämarkkinoilla ja muutamalla muullakin pikkukirppiksellä. Ostokset olivat aika pieniä minun osaltani, yksi sinivalkoruudullinen pellavainen keittiöpyyhe 2 euroa, kaksi Hackmannin Skandia-haarukkaa yhteensä 2 euroa, muistikirja 2,50 euroa, prässikristallinen sillivati 2,50 euroa, keltavalkoinen pöytäliina 3 euroa ja uusi räsymatto 18 euroa.

Nämä olivat harvinaisen edullisia ostoksia. Esim. Skandia-aterimet maksavat yleensä 7-8 euroa/kpl. Yleisesti ottaen hintataso Lappeenrannassa on aika korkea, voi hyvin verrata Helsingin hintoihin.



En tiedä vadin valmistajaa. Lehden muoto on mielestäni kaunis.

Muutakin tehtiin. Jotkut ehti kalaankin. Tässä saalista. Tätä syötiin savustettuna ja kalapullina. Eihän se jättihauki mitään gourmet-herkkua ole, mutta pakkohan sitä oli koittaa valmistaa ruuaksi kun se kerran oli saatu kiinni. Lähinnä kokeiltiin eri tapoja, haukipullat ovat minusta ihan hyviä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti