Tein viime viikonloppuna päivällistä tyttöni perheelle. Pieni Sofie oli myös ensimmäistä kertaa kylässä. Hänellä on ikää vasta kolme viikkoa. Toiveena oli jokin maistuva piirakka. Tein sienipiirakkaa suppilovahveroista, lisänä jauhelihaa, kokojyväriisiä ja sipulia. Pohjan tein myös itse, luomutäysjyväjauhoja ja oliiviöljyä, soijakermaa ja kananmuna. Tuli oikein hyvää.
Jälkiruuaksi suklaakakkua joka oli myös tukevammasta päästä. Voita, munia, taloussuklaata, vähän vehnäjauhoja, sokeria ja vaniljasokeria. Tein mukaillen Valion reseptistä. Kakusta tuli ihanan kostea ja maukas. Lisänä jogurttia joka mukavasti antaa pientä hapokkuutta makean kakun kanssa.
Ohje:
100 g taloussuklaata
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
Sulata suklaa.
Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää vaahtoon munat yksitellen, vatkaa voimakkaasti. Lisää sulatettu suklaa. Yhdistä kuivat aineet, lisää taikinaan. Sekoita sen verran että taikina on tasaista.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 15 min. Älä paista liian kypsäksi. Paistoaika riippuu siitä minkälaista vuokaa käytät. Minulla oli aika pieni sydämenmuotoinen vuoka. Siinä kakku kypsyi reilussa vartissa ja oli sopivan kostea.
Anna kakun jäähtyä ja laita kuorrutuksesi rahkaa tai vaikka jogurttia jos pidät siitä.
Ohje mukaillen Valion mainoslehdestä 1/2013.
Olen saanut ikävän flunssan, ilmeisesti työmatkalla Tampereella. Kurkkua pistelee ja yskä on kuivaa hakkaavaa. Pitäisi lähteä huomenna Saksaan työmatkalle, vähän mietityttää mitä siitä tulee. Kuumetta kun ei ole, ei oikein voi olla menemättäkään. Muutenkin on tulossa tiukka työviikko. Tulen jo tiistai-iltana takaisin Saksasta. Keskiviikona myös koko päivän palavereita. Huh, en tiedä miten tästä selvitään.
Lopuksi muutama kuva laseistani String-hyllyssä. Nyt saa päivänvalossa kauniita kuvia.
Ylimmässä kuvassa Ruotsista löytyneitä maljakoita, suomalaisia laseja 50-luvulta, keskimmäisessä Kartio-laseja 50-luvulta (pakkauskin on tallella) ja alla ruotsalaisia jälkiruokamaljoja ja öljypullo tuntematonta alkuperää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti