Aika karua tekstiä. Eli jos olit nainen ja menit naimisiin, menetit työpaikkasi kuukauden kuluessa. Tarkoitus oli saada miehille töitä. Katsottiin, että mies on perheenpää ja elättäjä. Yksinäiset naiset, lesket, neidit ja eronneet saivat toki pitää työpaikkansa. Siihen aikan ei avopareja ollut, se ei tullut kuulonkaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla olisi ympäristön painostus pakottanut susiparit naimisiin.
Uskoisin, että monilla yhtiöillä oli periaatteena, että "naimisissa olevat rouvat" eivät voi olla vakituisessa työsuhteessa. Sodan aikana tästä periaatteesta oli ollut pakko tinkiä, kun miehet olivat rintamalla, mutta "olojen vakiinnuttua" palattiin vanhaan käytäntöön.
Kiitos aktiivisten naisasianaisten, politiikkojen ja muiden päättäjien, näin ei enää ole onneksi ollut vuosikymmeniin. Kauheaa resurssien haaskausta jos puolet työvoimasta olisi reservissä kotirouvina. En mitenkään väheksy kotityötä, mutta meistä suurin osa kuitenkin haluaa käydä töissä ja ansaita itse elantonsa. Puhumattakaan haasteista joita työ tarjoaa.
Ihanaa naistenpäivää kaikille, tehkää jotain kivaa, onhan perjantai kaiken lisäksi!
Olipa kerrassaan törkeä juttu! Kiitos tästä palasta historiaa. Tässä mustaa valkoisella että näin räikeää toimintaa tapahtui täällä kotisuomessakin.
VastaaPoistaEikö olekin! En ollut uskoa itsekään ennenkuin näin tämän! Mutta ihan totta se on.
VastaaPoistaTuo oli vielä sitä aikaa kun naisen ainoa tehtävä oli kodin hoitaminen. Mies kävi töissä ja tienasi rahaa. Naisen tehtävä oli pitää koti kunnossa, kasvattaa lapset ja huolehtia ruoka pöytään kun mies tulee kotiin. Yhteiskunta oli tällainen jo 1800-luvulla eikä ajatusta pidetty lainkaan outona. Kodin ulkopuolella työssäkäyvä nainen oli vierasta ja hieman pahennusta herättävää. Ajateltiin että on miehen tehtävä elättää perhe ja tienata niin paljon rahaa että vaimon ei todellakaan tarvitse köydä töissä. Tästä johtuen mies oli myös se joka päätti siitä miten tienatut rahat käytetään. Tämä näkyy selvästi mm. aikakauden mainoksissa. Esim muotimainoksessa nainen saattaa ihailla laukkua liikkeen ikkunassa ja mies kysyy penseästi "Onko se kallis" johon nainen vastaa että "ei todellakaan, tämä on muodikas, kestävä ja edullinen". Samasta syystä myös aikakauden iltalaukut ovat pikkuruisia: naisen ei tarvinnut iltariennoissa kuljettaa mukanaan kuin huulipuna ja puuterirasia varmistaakseen että on edustava vaimo, mies huolehti kuluista ja kuljetti lompakkoa povitaskussaan. Ja suuresta osasta naisia tämä oli ihan ok. Ehkä tuo työsuhteen päättyminen hieman kirpaisi sen ajan naisia, mutta uskoisin että suurelle osalle se oli varmasti ihan ok. Olihan se ajan käytäntö, ei pelkästään Suomessa vaan kaikkialla Länsimaissa.
VastaaPoistaTämä ajattelu alkoi rakoilla vasta 60-luvulla mm poliittisen aktivismin myötä.
Mutta on todettava myös että Suomi on kuitenkin varsin liberaali maa nykyisin, verrattuna moneen muuhun länsimaahan. Esim Englannissa perheelliset naiset harvoin saavat täysipäiväistä työtä nykypäivänäkään. Perheenäidin työpäivä päättyy mitä luultavimmin viimeistään siinä kolmen tietämissä jonka jälkeen lapset haetaan tarhasta ja tarha menee kiinni. Ihan turha kuvitella löytävänsä Suomen mallin kaltaisia päiväkoteja jotka olisivat auki pidempään, vuoropäiväkodeista puhumattakaan. Samoin Englannissa perheellisten avioerot on tehty aika hankaliksi, ensin avioparin on käytävä pariterapiassa ja jos siitä ei ole apua niin avioero voidaan ehkä myöntää. Mutta mies maksaa erosta kovan hinnan ja saattaa sen seurauksena tehdä jopa henkilökohtaisen konkurssin koska elatusavun summat ovat niin suuria. Englannissa käytännössä mies on edelleen se joka elättää perheen, lapsettomat pariskunnat toki asia erikseen.
Rhialla on mielenkiintoisia tietoiskuja joita lukee ilokseen :) Joskus olisi mukavaa olla 50-luvun kotirouva. Varsinkin jos olisi höveli ja kiltti mies jonka kukkaronnyörit olisivat henkisesti rouvan käsissä :D
PoistaHuuuh mikä kirje! Ja kiva oli löytää blogisi, historia on niin mielenkiintoista ja mielenkiintoisesti kirjoitettu varsinkin :-)
VastaaPoistaSuosittelen Ylen Areenalta podcasteina ilmaiseksi löytyvää radio-ohjelmasarjaa Kirjeitä Pöljän kylälle, siinä vammautuneen miehen vaimo joutuu lähtemään Amerikkaan asti voidakseen elättää miehensä ja lapsensa, koska kun hän ensin yritti tehdä töitä Suomessa, ympäristö paheksui häntä niin kauheasti. Amerikkaan lähtö sen sijaan nähtiin 40-luvun lopulla sallittuna ja hohdokkaana, semminkin kun naisen kotiväelleen sekä jopa arvostelijoilleen lähettämät Amerikan paketit lievittivät mukavasti pula-ajan puutetta. Tositarina.
Voin kertoa omasta perheestäni. Äitini oli aika erilainen nainen. Hän lähti heti sodan loputtua Ruotsiin opiskelemaan ja valmistui viiden vuoden päästä. Jo pelkästään se, että pääsi lähtemään maasta, oli saavutus. Suomesta ei työvoimaa sodan jälkeen laskettu lähtemään, äitikin pääsi vain siksi että hän meni opiskelemaan alaa jonka opiskeluun sai luvan lähteä. Myöskään valuuutta ei saanut viedä kuin aivan pienen summan kerrallaan. Koko opiskeluajan hän teki töitä ja elätti sillä itsensä. Palattuaan Suomeen hän meni naimisiin isäni kanssa vuonna -52 ja oli koko heidän avioliittonsa ajan työelämässä. Minut ja veljeni hoiti kotiapulainen. Äitiysloma oli 50-luvulla muistaakseni 6 viikkoa (tai 4) ja töitä tehtiin myös lauantaisin. Eli ei kaikki olleet kotirouvia silloinkaan. Äitini ei halunnut olla kotirouva eikä riippuvainen miehestään. Toki hänellä oli mielenkiintoinen työ ja kohtuullisen hyvä palkka myös.
VastaaPoistaEivät toki kaikki olleetkaan kotirouvia :D Oma isoäitini kävi töissä 50- ja 60-luvuilla (ja jatkoi työntekoa eläkeikäänsä asti), koska vaarin palkka yksinään ei riittänyt elättämään perhettä jossa oli kahdeksan lasta. Kotirouvuus oli merkki tietystä elintasosta, ihanne joka ei edes ollut kaikkien saatavilla. Ja osa ei halunnutkaan moista statusta, mutta silti se oli se mitä yhteiskunta pääsääntöisesti edellytti. Oli sitten enemmän kiinni siitä omasta elinpiiristä ja läheisestä yhteisöstä kiinni miten hyvin ns. "normista" poikkeava elintapa hyväksyttiin. Esim. isovanhempieni työläiskaupunginosassa, tehdaskaupungissa, ei ollut harvinaista että perheen molemmat vanhemmat kävivät töissä 50-luvullla.
VastaaPoista