Lampunjalka à la Lisa Johansson-Pape

Pidän Lisa Johansson-Papen valaisimista. Itselläni on vain yksi, valkoinen maitolasinen lampunjalka ilman varjostinta. Menin siivousvimmassa heittämään täydellisen, vähän kulahtaneen varjostimen roskiin. Kuvitttelin uuden samanlaisen hankkimisen olevan helppo nakki. Ehei, jos on tarkka tyylistä ja mittasuhteista. Kaupoista ei ole löytynyt yhtään sopivaa ja itse en ole viitsinyt ruveta värkkäämään. Toinen syy vitkasteluun oli, että valaisimelle ei ollut sopivaa paikkaa. Se on melko korkea, jalka n. 37 cm ja noin 30 cm:n varjostin päälle. Ei voi laittaa pikkupöydälle tai kaapinkulmalle, näyttää ihan hölmöltä.

Olen myös kestävän kulutuksen kannattaja ja himokierrättäjä, siksi en mielelläni ostele turhaan uusia tavaroita.  Vanhalle lampunjalalle pitää löytyä tyyliin sopiva vanha varjostin. Se on paljon paremmannäköinenkin.

Katselin useamman vuoden kirppiksillä, romuloissa, antiikkimessuilla Suomessa ja Ruotsissa sopivia. Olisin halunnut tällaisen tosiretron, jonka näin Bukowskin huutokauppasivustolla.

Tai oikein reippaan kuvion Metsovaaran kankaalla:

Kuva Retro-lehdestä


Mutta eihän sellaisia niin vaan löydy. En ole silti antanut vielä periksi,  jostain sen ongin, vaikka veisikin useamman vuoden.  Sehän kirppisten tenhon juuri tekee, että koskaan ei voi tietää mitä löytyy.
Nyt kuitenkin nappasi, löysin lauantaikierroksella pari viikkoa sitten Fidasta oikeanmallisen varjostimen, ei hauskaa kukikasta retromallia, mutta yksinkertaisen tyylikkään, juuri oikeankokoisen. Vanhoissa valaisimissa ja varjostimissa on vielä yksi mutta, lampunistutuksen pitää sopia varjostimeen. Tässä oli sekin kunnossa. Eikä kangas ollut pahemmin tummunut tai kulunut. Hinta oli sopiva, 6,50 euroa.

Nyt pöytälamppu pääsi tv-tason kulmalle, ihailen sitä nyt siinä ja mietin löytyisikö parempaa paikkaa. Tilaa pitää olla ja riittävän iso pöytä.

Tätä tarkoitan epäonnistuneella varjostinvalinnalla. Oikein silmiä särkee.