torstai 14. marraskuuta 2013

Messinkikynttilänjalat

Nyt oli kerrankin kirppishinnat kohdallaan. Messinkikynttilänjalat, 30 cm korkeus, euron kappale! Olihan ne pakko ostaa, vaikkei tarvitsekaan. Saan niistä kivan lahjan tytölleni. Joulupöytään esimerkiksi.  Ne oli kyllä sellaiselta kirppikseltä joka ei ole julkinen. Työpaikallani on muutaman viikon henkilökunnalle tavaraa myynnissä. Varastoja tyhjennetään muuton alta ja päivittäin pöydille tulee uutta tavaraa. On myös ilmaispöytä ja kahdenkympin pöytä. Toistaiseksi en ole ostanut enempää, olen kyllä käynyt joka päivä katsomassa.




Vähän jugend-henkeä näissä.

Kävin tänään myös uudessa Suomen suurimmassa kierrätyskeskuksessa Espoon Nihtisillassa. Sieltä löytyi harmaa mekko ja vauvanlelu. Mekko on jo pesukoneessa, sitä en voi nyt esitellä. Pesen aina kaikki ostamani tekstiilit ennen käyttöä ja korjailen jos tarpeen.  Mekko on maksimittainen, taidan lyhentää sen vähän polven alle ulottuvaksi. Maksihameet on kivoja, mutta ei minun päälläni.
Kierrätyskeskuksesta vielä sen verran, että onhan se iso ja siisti, mutta ei siellä kivoja huonekaluja ole ainakaan nyt. Kestää kai aikansa ennenkuin lahjoittajat uuden paikan löytävät.

Olen yrittänyt kuvata itselaukaisemalla ja jalustan avulla ompelemaani harmaata mekkoa josta kirjoitin aikaisemmin. Ah, on se niin vaikeata! En kehtaa laittaa kuviani tänne, vaikka mekko on mielestäni onnistunut ihan kohtuullisesti, mutta malli ei. Näytän joko kamalan kiukkuiselta tai muuten epätoivoiselta. Kun saan kuvaajan paikalle sunnuntaina, niin ehkä sitten.

Ja hei, huomenna on perjantai. Laitoin äsken siemenleivän ainekset likoamaan. Otin reseptin Cilla's blogin sivuilta. Raportoin myöhemmin mitä siitä tuli.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti