torstai 20. maaliskuuta 2014

Euron mekko

En ole aikoihin raportoinut kuinka olen onnistunut Kierrätyskeijuna. Hyvin on mennyt. En ole ostanut vaatteita ollenkaan sitten tammikuun. Silloinkin vain saappaat ja lämpimät rukkaset, jotka olin muutenkin suunnitellut ostavani.

Kirpputoreillakaan en ole oikein ehtinyt käymään. Helmikuussa yhden lauantain niillä kiertelin ystävien kanssa ja silloin löysin Kattilahallin kirppikselta 60-luvun kesämekon eurolla. Tässä nyt kuva siitä. Emäntä on sununtaifrisyyrissä ja ilman meikkiä, mutta mekosta toivottavasti saa jonkinlaisen käsityksen.

Olen pessyt ja silittänyt sen, oikeastaan muuta ei tarvitsekaan tehdä. Sopivampi vyö pitää vielä etsiä.
Mekon on tehnyt taitava ompelija, se on vuorattu ja napilävetkin on tehty kankaasta. Itse en osaisi sellaisia tehdäkään. Tai vaikka osaisisinkin, kärsivällisyys ei riittäisi.

Kangas ehkä sveitsiläistä puuvilla. Uskon, että tästä tulee mukava käyttövaate kesäksi.




Tässä lähikuva napinlävestä. Nykyään ei tällaisia juuri näe. Varmaan on tehty ennenkuin ompelukoneisiin tuli napinläpitoiminto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti