keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Taas kahvikuppi

Käytiin ystäväporukalla Billnäsin ja Fiskarsin antiikkimarkkinoilla viime viikolla. Siellä enimmäkseen vain katselin tarjontaa, ei osunut kohdalle mitään mitä olisin todella halunnut. Jotain löysin kuitenkin, Kaj Franckin Sointu-teekupin vaaleanpunaisena! Sitä olen halunnut jo pitkään, olen tehnyt siitä Päivän kuppi -postauksenkin kaksi vuotta sitten. Hinta oli aika kova, 25 euroa, mutta tämän halusin kokoelmaani. Se on niin kaunis muodoltaan ja vaaleanpunainen väri on ihan paras. Sointu-kuppeja tehtiin kahvi- ja teekuppikokoisina viidessä eri värissä: harmaana, luunvalkoisena, sinisenä, vihreänä ja vaaleanpunaisena.







Billnäsin ja Fiskarsin antiikkipäivät järjestetään samana ajankohtana, vaikka ne ovat kilpailevia tapahtumia. Billnäsin tapahtuma on mielestämme hauskempi, ehkä siksi, että olemme jo monena vuonna käyneet Fiskarsilla, vaihtelu on aina virkistävää. Lisäksi Billnäsissä ei veloiteta auton paikoituksesta eikä siellä ole sisäänpääsymaksua. Monilla antiikkimarkkinoilla voi joutua autoparkista maksamaan 5 euroa ja sisäänpääsymaksua 10 euroa. Se on mielestäni melko paljon kaupallisesta tapahtumasta. Fiskarsillakaan ei ole parkkimaksuja ja kentälle pääsee ilmaiseksi kiertelemään ja tekemään kauppoja, mutta Veitsitehtaan sisäänpääsymaksu on 10 euroa. Siellä on ns. parempaa antiikkia tarjolla.  Jätimme Veitsitehtaan väliin tänä vuonna, torin tarjonta riitti meille emmekä olisi sinne ehtineetkään, markkinat suljetaan klo 17.

Sää oli taas kerran upea, aurinko paistoi ja pieni tuuli viilensi ilmaa sopivasti.

Kuvat ovat Billnäsistä. Fiskarsiin päästyämme uuvahdin sen verran, etten enää jaksanut ottaa valokuvia.
Hauska päivä oli joka tapauksessa. Ystäväni löysi vanhan Vakiopuun ompelupöydän jossa oli vielä hieno ja aivan ehjä kori. Hinta oli vain 40 euroa. Pöytä löytyi Billnäsistä. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa.



 Pieni leikkimopo.












 Tätä kukkakuviota en ole koskaan nähnyt. Kuppi on iso jota näkee monenlaisin kuvioinnein. Piti ottaa kuva muistoksi.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti