Aloitin vaatteiden tuunauskurssin Etelä-Helsingin kansalaisopisto Toimelassa tänään. Kurssin opettajana toimii Aija Rouhiainen, jonka moni varmaan muistaa kierrätysaiheisista televisio-ohjelmista Kirppis ja Kesäkirppis ja esim. Jutta Urpilaisen tuunatuista juhlapuvuista itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Aijalla on valtavasti kokemusta puvustamisesta, esim. Kotikatuun hän on puvustanut useita satoja jaksoja.
Ensimmäisellä kerralla Aija näytti vaatteita joita hän on tuunannut, osa oli kirppislöytöjä ja osa roskiksesta pelastettuja. Saimme paljon hienoja ideoita, kaikkea voi kokeilla, yhdistellä erilaisia materiaaleja tai käyttää vain kankaana uuteen. Leikellä poikittain, vinottain jne. Kaikki vaatteet oli huolella viimeisteltyjä ja taidokkaasti leikattuja. Itse en pystyisi samaan, mutta on mielenkiintoista saada uusia ideoita ja oppia uutta. On aina ilo kuunnella innostunutta ja osaavaa ihmistä joka jakaa ideoitaan ja kokemustaan.
Vaatteita sai kuvata, mutta en halua laittaa kuvia tähän, kun en pyytänyt lupaa. Niitä voi katsella Aijan nettisivuilta, http://www.designairo.com/.
Olin itse ottanut mukaan muutamia vaatteita joilla aion harjoitella. Kunhan saan jotain tulosta aikaiseksi, kirjoittelen lisää. Tarkoitus on muokata yksi hame, tehdä luonnonsilkistä ommellusta yöpaidasta toppi ja piristää valkoista villapuseroa. Olen myös ostanut hienoa tummanharmaata villakangasta Fidasta eurolla, siitä tulee myös hame jos hyvin käy.
Tuunaus ei sinänsä ole uutta minulle, olen jo nuoresta asti korjaillut, lyhentänyt, kaventanut, koristellut erilaisia vaatteita. Mutta aina on hyvä oppia uutta. Maailma on jo täynnä vaatteita, uusia ei tarvitse ostaa, ei ainakaan siinä määrin kuin ennen olen ostanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti