tiistai 9. helmikuuta 2016

Vuoden 2015 vaatebudjetti

Vähän näin jälkijunassa kokoan tätä aineistoa, mutta kun tuli kirjattua kaikki ostokset viime vuonna, on hyvä viedä homma loppuun asti. Aion jatkaa myös tänä vuonna vaatebudjetin seurantaa.

Viime vuonna bloggaukseni lopahti marraskuun alussa. Lokakuusta asti on vaatebudjetti kirjaamatta tänne. Aikaisemmat kuukaudet löytyvät blogistani.
Tässä lyhyesti ostokset ilman kuvia.

Lokakuu
Silkkiviskoosinen ruskea hame Fidasta tuunattavaksi, hinta 2,60 (sain hameen valmiiksi vasta viime viikolla. Alkuperäinen oli nilkkapituinen, lyhensin sen polvipituuteen, korjasin vyötärön sopivaksi. Kaikki saumat piti avata ja tehdä uusi vyötärönauha. Lopuksi helman huolittelu.)

Sukkahousut, Falke 15 euroa (ostan nykyään vain laatusukkahousuja, tulee selvää säästöä)
Alusvaatteita 17 euroa
Tunika kirppikseltä 3 euroa
Inwearin mekko UFFista tuunattavaksi 15 euroa (tästä lisää myöhemmin, korjaus on melko vaativa homma, mekko on silkkisekoitetta, ohutta lirua kangasta jota on vaikea työstää. Mutta periksi ei anneta, kyllä siitä vielä kelpo tulee!)

Yhteensä 52,60 euroa


Marraskuu
Takin muutostyöt ompelijalla 60 euroa (olen ostanut useampi vuosi sitten Lahden Kontista hyvän kotimaisen talvitakin jota piti pienentää. Hihat istutettiin uudelleen, kavennettiin sivusaumoista ja lyhennettiin helmasta. Vuori ja välivuori piti tietenkin myös korjata. Hinta oli mielestäni työmäärään nähden hyvin kohtuullinen.) Sain lämpimän ja tyylikkään ns. "välikausitakin". Väri on kamelinruskea.
Sukat 10 euroa
Pitsinen t-paita 10 euroa
T-paitoja Sydneystä n. 10 euroa
Sukkia 4 euroa
Mustat pitkät housut n. 20 euroa, myös Sydnyestä
Hattu Sydneystä n. 15 euroa
Kietaisumekko talven juhliin Sokokselta 30 euroa (alennusmyynnistä)

Yhteensä 159 euroa

Joulukuu
0 euroa! Jihuu! Kerrankin olin järkevä ja pitäydyin käymästä edes alennusmyynneissä. Täytyy kyllä sanoa että oli niin paljon muuta tekemistä, etten edes olisi ehtinyt.

Vuoden ostokset yhteensä
Tammikuu   140
Helmikuu     28
Maaliskuu   95
Huhtikuu    131
Toukokuu   265
Kesäkuu     212
Heinäkuu   164
Elokuu           0
Syyskuu     254
Lokakuu    53
Marraskuu  159
Joulukuu      0

Yhteensä 1501 euroa.  Meni yli 1000 euron. Tänä vuonna pitää saada budjetti paremmin pitämään.

Tämä mekko oli varmaan vuoden parhaita kirppisostoksia. Olen käyttänyt sitä todella paljon. Merkki on Gerry Weber. Löytyi Kontista, hinta 16 euroa, mitään ei ole tarvinnut korjata. Helppohoitoinen jokapaikan vaate.

 Kolmen euron tunika on ollut myös mieluinen. Väri on pirteä ja materiaali pehmeää viskoosisekoitetta.

Tämä oli taas ihan vikaostos, meni kierrätykseen. 3 euron hukkaostos ei jäänyt harmittamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti