sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Muumiperheeni

Tässä muumiperheeni jonka olen saanut pienenä lahjaksi äidiltäni. Niitä kertyi yksitellen, äiti osti lempihahmojani varmaan syntymä- ja nimipäivälahjoiksi. Muumit ovat järvenpääläisen Fauni-peikkotehtaan valmistamia 50-luvulla. Fauni oli varmaan maailman ensimmäinen muumipeikkovalmistaja (näin ainakin luulisin). Martti ja Helena Kuuskoski perustivat peikkotehtaan vuonna 1952. Se valmisti paljon muitakin peikkoja, jotka olivat heidän omia luomiaan hahmoja. Minua viehättää muumipeikoissa niiden taitava käsityö ja Tove Janssonin alkuperäisten piirroshahmojen muotojen kunnioitus. Materiaalit ovat aitoa nahkaa, puuta, teddy-karvaa ja yksityiskohdat käsinpiirrettyjä. Värit hienostuneita  50-luvun pastelleja ja kirkaampia värejä tyylikkäästi yhdisteltynä.

Näillä on leikitty ahkerasti ja perheen koira on päässyt puraisemaan Miska-parkaa jalasta ja peruukkikin on irronut. Täytyy korjata se jossain vaiheessa. Siksi hän ei nyt päässyt kuvaukseen mukaan. Perheessäni on muumimamma, muumipeikko, Niisku-neiti, Nipsu ja  tuo huono-onninen Miska. Nuuskamuikkunen ja hattivattikin minulla on ollut, ne ovat kadonneet vuosien saatossa. Muumit asustivat monta vuotta kesämökillämme josta ne korjasin talteen joitain vuosia sitten. En aio luopua sympaattisista peikostani, mutta tuskin ostan uusiakaan, näillä on lähinnä tunnearvoa minulle.

4 kommenttia:

  1. Voi mika sympaattinen sakki peikkoja! /P

    VastaaPoista
  2. Pidä huolta. Niiskuneiti myytiin juuri Lontoossa 360 punnalla.

    VastaaPoista
  3. Hei Risto, kiitos viestistäsi! Hurja hinta! Olen pitänyt peikot piilossa kun asunnossani tehtiin remonttia äskettäin. Nyt ne ovat taas kunniapaikalla.

    VastaaPoista