Olen pallotellut tulevaa keittiötäni keittiösuunnittelijan kanssa. Tilaa ei ole paljoa ja haluan tietenkin siitä toimivan ja silmää miellyttävän kokonaisuuden. Keittiö on malliltaan I-keittiö eli kaikki pitää saada suhteellisen kompaktiin tilaan mahtumaan. Minulla on jo ennestään ostettuna liesi ja jääkaappipakastin, muut koneet hankin uudet. Nykyinen astianpesukone on hyvä, mutta 45 cm leveä, sen vaihdan isompaan, 60-senttiseen. Liesituulettimen olen jo löytänytkin, laitan siitä kuvan myöhemmin.
Tässä muutama kuva joita suunnittelija on tehnyt. Nämä eivät ole mitenkään vielä valmiita, kaappien pintamateriaalit on valitsematta samoin vetimet, valaistus ja kaakelit. Liesituuletin ei tässä kuvassa myöskään ole valitsemani malli. Ongelmakohta suunnitelmassa on lieden ja tiskipöydän välinen laskutila. Siihen on nyt puristettu 30 cm tila. Enempää ei oikein saa, kun liettä ei voi siirtää enempää oikealle.
Toinen mikä minua mietityttää on liesituulettimen oikealla puolella oleva kaappi. Haluaisin jättää sen kokonaan pois tai korvata muutamalla avohyllyllä.
Toinen puoli näyttää nyt tältä. Suunnittelija oli jättänyt mikron kokonaan pois. Halusin sen kuitenkin mukaan. Yläkaapit ovat muuten 60 cm korkeita, näin saan hyödynnettyä koko tilan kattoon asti.
Tasoja en ole myöskään vielä valinnut. Ajatuksena on kuitenkin, että nekin olisivat valkoiset, 4,5 cm leveät ja reuna alumiinilistalla tms.
Mietin nyt tätä suunnitelmaa, katsotaan mitä ajatuksia tästä herää huomiseen mennessä.
Aion käydä myös jossain toisessa keittiöfirmassa pyytämässä kilpailevan tarjouksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti