maanantai 17. syyskuuta 2012

Kreikan lomatunnelmia

Olemme kotiutuneet Kreikasta sunnuntaina. Olimme Lefkaksen saarella Nidrissä, joka on oikeastaan vain kyläpahanen, vaikka kai sitäkin kaupungiksi kutsutaan. Meillä oli oikein hyvä loma, aurinkoa ja lämmintä siinä 29-30 astetta lähes joka päivä. Viikonlopuksi iso matalapaine parkkeerasi Kreikan päälle  perjantaina ja vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Se oli tervetullutta luonnon kannalta, saarella ei ole satanut koko kesänä, mutta meidän kannaltamme tietenkin kurjaa. Olisimme miellellämme nauttineet auringosta vielä nuo loman viime päivätkin. Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä, hotelli oli siisti ja aamiainen OK, ravintolatarjonta oli aika monipuolista ja ihmiset ystävällisiä. Tuli levättyä kunnolla ja saimme olla yhdessä, olimme matkalla tyttöjeni kanssa kolmestaan.

En malttanut olla kuvaamatta kissoja, niitähän on joka paikassa kissanystävän iloksi. Hotellissakin oli kolme.

Nyt alan pakata putkiremontin tieltä keittiön kaikki astiat ja olohuoneestakin kaiken minkä haluan pölyn tieltä pois. Lokakuun alussa remontti alkaa ja muutan pariksi kuukaudeksi Lauttasaareen yksiöön.












1 kommentti: