perjantai 7. syyskuuta 2012

Vauvanneuleita ja lomasuunnitelmia

Kävin Korkeavuorenkadulla Menitassa ostamassa Lanet-klassikot -vauvaneulehden ja Lanett-lankaa. Lähden viikoksi lomalle Kreikkaan huomenna, ajattelin siellä aloittaa pienen villatakin tyttäreni tulevalle vauvalle. Ostin keltaista lankaa, ei ole vielä tiedossa onko vauva tyttö vai poika. Minusta keltainen käy niin tytölle kuin pojallekin. Tarkoitus on kutoa myös potkuhousut.  Jälkeenpäin kuitenkin vähän harmitti, olisiko sittenkin pitänyt ottaa valkoista lankaa.

Nättiä yksinkertaisia neulemalleja on mielestäni vaikea löytää. Tässäkin lehdessä on kaikenlaisia kummallisia malleja. Haluaisin sileästä neuleesta kivoja malleja jotka on helppo pukea vauvan päälle.


Ostin myös Kajsa Ingemarssonin kirjan På den fjärde ska det ske matkalukemiseksi. Tykkään Kajsan kirjoista, ne on helppolukuisia, positiivisia, mutta ei kuitenkaan ihan hömppää. Joitain hänen kirjoistaan taitaa olla käännetty suomeksikin.

Hankin myös elämäni ensimmäiset bambupyöröpuikot. Ne kun saa ottaa mukaan lentokoneeseen. Saa nähdä nyt jaksanko kutoa lennolla.



Blogi vaikenee nyt viikoksi (jos en innostu yrittämään kännykällä bloggaamista).
Hyvää viikonloppua ja pirteää syksyistä viikkoa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Itse olen lukenut Kajsa Ingemarssonin "Keltaisten sitruunoiden ravintola", oli tosi mukavaa kesälukemista. :)

    -E

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitti vinkistä. Luen sen seuraavaksi. Oli muuten kiva loma ja kirjakin tuli luettua.

    VastaaPoista