keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Minineuleita

Olen puuhastellut minineuleiden parissa. Keksin, että haluan tehdä pieniä neuleita joulukorttien koristukseksi. Punaisesta langasta pieni neule puikkoineen ja vihreästä langasta minijoulukuusi pikkupalloineen. Näitä olen tehnyt nyt muutamia.

Punaisiin neuleisiin pujotin pienet puikot jotka tein hammastikuista ja pikkuhelmistä. Vihreät kuuset kelpasivat sinällään. Punaisia helmiä vain koristeeksi.

Toinen idea oli käyttää punaiset pikkuneuleet pienen katajan tai kuusen koristeena tai tehdä niistä mobile. Tein kuitenkin pari korttia kuusikorttien lisäksi. Vielä on pari neuletta ylimääräisenä. Ehkä teen niistä lahjakortteja joululahjoihin.

En saanut kunnollista kuvaa punaisesta neuleesta.




En tiedä onko pienet punaiset neuleet oikein sopivia joulukortteihin. Ehkä innokasta neulojaa voi ilahduttaa.

Muutenkin on ollut täällä kaikenlaista talkoota käynnissä. Viime viikolla oli pienimuotoista konditoriatoimintaa. Leivoin neljä kakkua, yhden siemenleivän ja kookospikkuleipiä.
Osa meni myyjäisiin,  osa minun kahvituksiin martoissa.

Ensi viikonloppuna pitää mennä jouluostoksille ja suunnitella joulun ruuat. Tässä vaiheessa aina alkaa joulustressi hiipiä.

Ihanaa joulunodotusaikaa kaikille! Nauttikaa kynttilänvalosta ja juokaa vaikka glögiä ja syökää pipareita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti