Sohvapöydän kunnostus

Ostin reilu vuosi sitten Lönkan Fidasta vanhan suomalaisen 50-luvun sohvapöydän, jonka pinta oli aika pahasti krakeloitunut. Nyt lopultakin päätin kunnostaa sen kun sadepäiviä näytti riittävän eikä ulkoilu houkutellut. Hioin pinnan tasaiseksi ja lakkasin vesiohenteisella Teknoksen Helo 20 -lakalla. Tiedän, että oikeaoppinen tapa olisi ollut poistaa lakka liuottimella ja lakata selluloosalakalla. Tuon aikakauden huonekaluissa on yleensä aina selluloosalakka, jota ei saa hioa. Lakka alkaa sulaa ja paakkuntuu hiomapaperin ja pöydän pintaan. (Kun käytetään hiomakonetta.) Mielestäni pöytä ei kuitenkaan edusta mitään suurempaa muotoilun helmeä eikä ole arvokasta kansallisomaisuutta :). Siksi päädyin helpompaan ratkaisuun. Selluloosalakkaa käytettäessä on huolehdittava tuuletuksesta ja käytettävä hengityssuojusta. Sekin pelotti, vesiohenteinen lakka on niin helppokäyttöistä ja kuivuu todella nopeasti.

Tässä pöytä alkuperäisessä kunnossaan.

Ja tässä kunnostuksen jälkeen.

Olen tyytyväinen tulokseen. Pyöreä pöytä on minusta vaan paras. Lehtihylly on myös ihan must. Etsin juuri  tällaista pöytää ja löysin sen sitten viimein. Kevyt ja siro malli sopii asuntooni parhaiten.

Huomenna lähden kaverini kanssa päiväretkelle Tallinnaan. Kivaa vaihtelua lomalaiselle.

Mein Kayser

Olen perinyt äidiltäni Kayser-merkkisen polkuompelukoneen. Se on valitettavasti ollut jo vuosia palasina eikä siitä ole enää ompelijaksi. Äitini maalasi värikkäällä 70-luvulla ompelukoneen jalan oranssiksi ja pöydän keltaiseksi. Myöhemmin 2000-luvun alkupuolella hän päätti, että valkoista sen olla pitää ja  tuunasi jalasta pöydän makuuhuoneeseen. Kun se siirtyi minun omistukseeni, lainasin pöytää ystäväperheelleni seitsemäksi vuodeksi oman tilanpuutteen takia. Kaikkea ihanaa kun ei vaan voinut saada mahtumaan asuntooni äitini kotoa. Nyt kaipaus Kayseriin tuli niin suureksi, että hain sen takaisin. Se sopi myös ystävilleni, kun heidän nykyinen asuntonsa on myynnissä eikä pöytä olisi heille enää mahtunutkaan.

Itse kone on valitettavasti viettänyt viime vuodet ystävien autotallissa ja on aika surkeassa kunnossa.
Pöydän aion sijoittaa pieneen vierashuoneeseen ehkä ompelupöydäksi. Olen niin tyytyväinen, että kaveruuteni sen kanssa saa jatkua. Vanhat polkuompelukoneet ovat todella kauniita. Harmi vaan että alkuperäinen kunto on tuhottu. Muistan, että se oli todella hienossa kunnossa meille tullessaan. Äitini oli hankkinut sen huutokaupasta 20 markalla joskus 70-luvun alkupuolella.

 Äitini askartelema avainkoriste. Helmipallo on aitoa 70-lukua.

Oikealla on hamesuojus. Pitkät helmat eivät pääse tarttumaan pyörivään hihnaan. Kyllä saksalainen insinööri osasi :D. Singereissä en ole nähnyt vastaavia.

Pöytä on toisella parvekkeellani kunnes saan tyhjennettyä kirjahyllyn ja siirrettyä sen varastoon.

Jos Kayser olisi alkuperäisessä kunnossaan, se olisi näin hieno. Kuvan löysin saksalaiselta nettisivustolta.

Martta Wendelin -näyttely Hämeenlinnassa

Kävin ystäväni kanssa viime viikolla tutustumassa Martta Wendelinin työtä esittelevään näyttelyyn Hämeenlinnan taidemuseossa. Valitettavasti museossa ei saa kuvata, tässä vain muutama kuva museokaupan puolelta. Martta oli todella tuottelias kuvittaja, postikortteja, kirjojen kansia ja kuvitusta ym. on esillä valtavasti. Minulle oli uutta hänen muotokuvansa, pidin niistä kovasti. Maisemamaalaukset eivät oikein sykähdyttäneet.

Yhtään korttia tai julistetta emme ostaneet, ovathan ne vähän kuluneita aiheita.

Tämä oli niin söpö kuva, että suurensin sen tähän. Ehkä ideaksi omille tuleville töille.

Kävimme myös tutustumassa museon toiseen naistaitelijaan, tekstiilitaitelija Laila Karttuseen. Pidimme kovasti hänen töistään. Niistäkään ei ole kuvia, mutta linkin kautta pääset tutustumaan.

Lounasta nautimme Cafe Bar Hoffissa. Söin mustapapukalkkunakeittoa ja jälkiruuaksi raparperipiirakkaa. Oli oikein hyvää. Kiva lounaspaikka, pieni ja kodikas.

Päivä oli vaihteeksi kaunis ja aurinkoinen, kävelyretki Aulangolla kruunasi reissun.

60-luvun ovenpainikkeet ja ennen ja nyt kuvia asunnostani

Asuintaloni on rakennettu vuonna 1965. Suunnittelusta on vastannut maineikas arkkitehti Jaakko Laapotti. Hän on toiminut Teknisen Korkeakoulun  arkkitehtiosaston asuntosuunnittelun professorina vuosina 1975-94. Laapotin suunnttelemat talot ovat suosittuja, hänen nimeään näkee usein asuntoilmoitusten myyntiargumenttina. Pohjaratkaisut ovat toimivia, ikkunat suuria, valoa riittää ja talot on usein rakennettu maaston muotoja myötäillen kauniille paikoille.

Kun ostin asuntoni joku aikaisempi omistaja oli tuhonnut kauniin vanhan tyylin lähes kokonaan. Keittiössä oli mökkimaailmaan sopivat kaapit, katto oli roiskemaalattu. Kylpyhuoneessa oli kamalat turkoosinkukertavat kaakelit koristeboordeineen ja puupaneelit! Suihkukaappi oli halvinta mallia jota K-raudasta saa. Muutama väliovi asunnosta oli poistettu, se olikin ainoa hyvä asia. Makuuhuoneiden ovenkahvatkin eli painikkeet tämä mökkiromantikko oli vaihtanut kaareviin alumiininvärisiin. Olen neljän vuoden aikana uusinut lähes kaiken lattiasta kattoon, nuo kaarevat ovenkahvat ovat vaan jääneet viimeiseksi.

Tässä muutama kuva asunnosta kun ostin sen. Nappasin myös pari kuvaa tämän päivän tilanteesta.

Vanha kylpyhuone. Olen jo unohtanut, että sekä kylpyhuoneessa että eteisessä oli puupaneelit.

Uusi kylpyhuone. Se on aika lailla putkiremonttien standardia, minulle kelpaa hyvin.

Viime viikolla kun kävimme Fiskarsin antiikkimarkkinoilla varasimme aikaa myös Billnäsissä sijaitsevaan Rakennusapteekkiin. Sieltä löysin asunnon tyyliin sopivat ovenkahvat sekä vaatehuoneen oveen lankavetimen. Ystäväni osti vanhoihin ikkunoihin lukkomekanismeja, niitäkin löytyi riittävästi. Mistään muualta hän ei ole niitä löytänyt. Saimme asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Voin lämpimästi suositella Rakennusapteekkia. Ostamani ovenpainikkeet ovat kierrätystavaraa, samoja olisi saanut myös uusina, mutta hinta olisi ollut moninkertainen. Nyt kaksi painikeparia maksoi yhteensä 40 euroa. Lankavedin on uustuotantoa, sen hinta oli 5,80.

Vaihdoin eilen illalla ovien painikkeet ja lankavetimen. Oli todella helppoa, vajaassa tunnissa työ oli tehty. Olen oikein tyytyväinen, kokonaisuus muodostuu pienistä asioista. Seuraavaksi aion tutkia minkälaiset ikkunalaudet olisivat kauneimmat, nykyiset ovat valkoista ikilevyä. Se on tyypillinen 60-luvun materiaali, mutta haluaisin jotain vähän tyylikkäämpää.

Kaarevamuotoinen ovenpainikerumilus.

Uudet painikkeet. Ovet pitää vielä maalata uudelleen.

Vaatehuoneen uusi ovenkahva. Lankavedin oli tyypillinen 60-luvun ovissa.

Kangaslöytöjä kierrätyskeskuksesta

Kävin viime viikolla etsimässä mökkipölynimuriin uutta letkua kierrätyskeskuksesta. Ei löytynyt tällä kerralla. Katsoin samalla muutkin valikoimat, mitäpä muuta sitä ihminen tekisi sadepäivänä. Aloitin kierroksen Nihtisillan kierrätyskeskuksesta, josta ei löytynyt muuta kuin Arabian musta kukkaruukku 4 euron hintaan.

Kaikki kankaat Nihtisillassa olivat surkeita. Luulen että käyttävät kaikki hyvät retrohenkiset omaan Plan B trashion -mallistoonsa. Plan B trashionin tyylistä ja houkuttelevuudesta voi olla montaa mieltä. Itse en koskaan löydä niistä mitään käyttökelpoista, nättiä tai edes hauskaa vaatetta. Minun mielestäni voisivat myydä kankaita enemmän ja panostaa mallistonsa laatuun ja vaihtelevuuteen. Nyt kaikki mallit toistavat samaa kaavaa. On A-mallisia tunikoita, perushameita ja pikkutyttöjen mekkoja. Ymmärrän, että kierrätyskeskukset työllistävät tukityöllistettyjä, työn jälki on kieltämättä viimeisteltyä ja ammattimaista. Ehkä kannattaisi käyttää ammattilaista mallien suunnittelussa? Löytyisikö innokas suunnittelija joka voisi edulliseen hintaan suunnitella pari tyylikkäämpää mallia? Tai opiskelija lopputyönään voisi saada aikaan vähän freesimpää jälkeä. Jakkuja jotka on varustettu kaluksilla? Pitkiä ja lyhyitä. Hauskoja pitkiä mekkoja, joita voisi käyttää iltapukuina.

No, en ole muodin ammattilainen, mutta minua ei Plan B trashion -mallisto kiinnosta enkä niitä aio ostaa. Poikkeuksiakin kieltämättä on, esimerkiksi kierrätyskeskuksen nettisivuilta tämä malli. Vaatii enemmän työtä, mutta jos tykkää räväkästä tyylistä, tässä sitä on.

Suomenojan kierrätyskeskus on suosikkini. Jotenkin kodikkaampi ja löytöjäkin teen sieltä useammin. Tällä kerralla siellä oli myynnissä useita Marimekon kankaita, joista en ollut kiinnostunut, mutta  palakasasta löysin kaksi vanhaa kangasta jotka lähtivät mukaan. Hinnatkin olivat erittäin kohtuulliset, toinen yhden euron ja toinen 1,50.

Isompi pala on ehkä ollut verho. Erinomaisessa kunnossa, ei reikiä, ei tahroja. Malli on 50- tai 60-luvulta. Sopii hienosti 60-luvun asuntooni.

Tämä toinen on vähän romanttisempi. Laadukasta puuvillaa. Ehkä siitä tulee kesähame.

Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille! Parhaillaan sataa kaatamalla, taidan ryhtyä sohvapöydän kunnostushommiin.