keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Decoupage-harjoittelua

Työnantajani jakoi pois lehtiöitä joiden logo oli vanhentunut. Otin itselleni kaksi ja tuunasin ne vähän nätimmiksi. Käytän näitä omissa harrastuksissani, kuvat ilahduttaa joka kerran kun otan lehtiöt esiin.

Täällä on sairastettu pari viikkoa, ärhäkkä poskiontelon tulehdus ja keuhkoputken tulehdus. Joudui perumaan viikonlopuksi suunnitellun Ruotsinmatkani. Harmittaa ihan kauheasti. Mutta en todellakaan ole matkustuskunnossa. En ole päässyt edes harrastuksiini, kököttänyt vaan täällä kotona ja katsonut Netflixiltä filmejä ja lukenut melkein kirjan päivässä. Kyllä terveys on tärkein asia elämässä. Eihän tämä nyt niin vakavaa ole, mutta riittävän hankalaa kun ei pääse normaalisti toimimaan.

Luin muuten kirjan "Ettekö te tiedä kuka minä olen - ylimielisyyden historiaa", kirjoittajana Ari Turunen. Oli aika mielenkiintoinen. Tarinoita laidasta laitaan, suurmiehistä, kansoista, yrityksistä jotka ovat tukehtuneet omaan erinomaisuuteensa kun eivät ole kuunnelleet muita ja ovat aina uskoneet olevansa oikeassa. Hyvä kirja, ajankohtainen aihe tänäänkin.  Muistuttaa meitä  tarkistamaan omia mielipiteitä ja asenteita, kuuntelemaan muita ja perehtymään asioihin. Henkilö joka on aina oikeassa ja neuvomassa muita on rasittava. En kyllä kuulu tuohon joukkoon en jaa ohjeitani jos niitä ei erikseen kysytä enkä mielelläni sittenkään.



Ompelukoneen kuva on Marttojen lehdestä.


Linnunsulat ovat ruotsalaisesta Hemslöjden-lehdestä.
Vähän vielä pitää harjoitella että saan kuvat ihan tasaisiksi. Lehtiöihin nämä kyllä kelpaa. Seuraavaksi ajatteli päällystää joitain laatikoita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti