Poikkesimme ystäväni kanssa Garbo Vintage -liikkeessä Kapteeninkadulla. Liike lopetetaan tämän kuun lopussa, kaikki myydään 50% alennuksella. Nyt kannattaa mennä katsomaan jos etsii iltapukua tai vaikka nättiä kukkamekkoa kesäksi.
Tutkimme kaikki rekit, kengät ja käsilaukut. Valikoimat ovat todella runsaat, iltapukuja, mekkoja, jakkuja, käsilaukkuja, käsineitä, hattuja, kenkiä. Lopulta päädyin ostamaan ihanan pikkumustan, joka istui kuin valettu. Peruskotelomekko todennäköisesti 60-luvulta, jonka juju on mustalla kirjottu etukappale, takakappale on sileää kangasta. Hinta oli mielestäni aika kohtuullinen, reilut 60 euroa. Olen oikein tyytyväinen, joka naisella pitää olla yksi pikkumusta, sillä selviää monista juhlista ja se on aina yhtä tyylikäs.
Seuraavaksi menimme Kaivarin Kanuunaan. Sielläkin oli nyt aika paljon hyvää tavaraa. Ostin mustat kapeat Rilsin housut joissa vetoketju sivussa, valkoisen Rilsin trenchcoatin tytölleni viidellä eurolla ja kaksi hametta ensi talveksi, kaikki yhteensä 24 euroa. Vielä jäi polttelemaan musta nahkalaukku. Se olisi ollut passeli toiselle tytölleni tai sitten minulle itselleni.
Kaiken tämän jälkeen olimme aika uupuneita tyttöjä, kävimme syömässä myöhäisen lounaan ja ystäväni lähti junalla kotiin.
Laitan kuvia löydöistäni tänne myöhemmin kun on vähän parempi valaistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti