Kun selvitimme äitini jäämistöä joitain vuosia sitten, löysin ompelukorista monta kesken jäänyttä sukkaa. Hän oli innokas neuloja, yleensä aina televisiota katsoessaan oli jokin neuletyö tekeillä. Työt eivät yleensä jääneet kesken, se ei ollut hänen tapaistaan. Nämä olivat ilmeisesti työn alla, lanka oli loppunut kesken tai muuta sellaista. Otin kaikki langat, puikot ja neuleet talteen. Viime talvena päätin, että teen ne kaikki valmiiksi. Kahdet olen jo tehnytkin, vaaleanpunaiset ja mustat. Vielä pitää vihreät sukat neuloa ja valkoiselle toinen pari. Puuttuvien lankojen löytäminen ei ole kovin vaikeaa, yleensä hän käytti Novitan Nalle-lankaa. Ihan samoja sävyjä en ole löytänyt, mutta jos haluan saada valmista, pitää tyytyä siihen mitä on saatavilla.
Vaaleanpunaisia varten ostin Novitan Iso-Veli-lankaa. Se on paljon paksumpaa kuin alkuperäinen, siksi toisesta sukasta tuli vähän isompi. Se harmittaa, mutta eiköhän ne kotisuksiksi kelpaa.
Musta on vaikea väri kuvata, näissä niinkuin kaikissa muissakin on salmiakkikuvio, sivussa raita ja pohjassa vielä toinen leveämpi nurjalla kudottu raita.
Nämä pitää vielä tehdä, taidan ostaa Nalle Aleo Vera -lankaa, sitä löytyy vihreänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti