lauantai 30. kesäkuuta 2012

Puolukkapiirakka

Ei ihan sesonkiruokaa, mutta nyt pitää tyhjentää pakastin viime kesän marjoista. Melkein kaikki onkin jo syöty aikapäiviä sitten, mutta alahyllyltä löytyi iso pussi puolukoita. Päätin tehdä puolukkapiirakan perjantai-illan herkuksi. Se katosikin vauhdilla, J ja A olivat iltaa viettämässä. Nautimme ilta-auringosta parvekkeella, vihreätä teetä juomaksi.

Tässä on resepti:

Puolukkapiirakka


Pohja:
150 g voita 
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta


Nypi täyte ja painele piirakkavuokaan, esipaista 10 min, 170 astetta


Täyte:
Purkki laktoositonta creme fraicheä (12%)
3-4 dl puolukoita
1 dl sokeria (itse käytin muscovado-sokeria)
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna


Sekoita täyte ja paista piirakkaa vielä n. 20 min tai kunnes täyte on kunnolla hyytynyt.


Lautanen on Upsala-Ekeby Geflen posliinia mallia Ruter. Kirppislöytöjä Ruotsista.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Naisenergiaa

Olen pari kertaa käynyt ihmettelemässä Kiasman aulassa virkattua poliisiautoa. Taiteilija Kaija Papu on virkannut ihan oikean poliisiauton. Ohessa linkki Novitan sivuille jossa hän on raportoinut projektiaan. Auto on nähtävillä Kiasmassa koko kesän. Uskomaton juttu! Käykääpä katsomassa.

Otin muutaman kuvan autosta. Ihan kaikki on virkattu tai neulottu. Hienoa työtä, kaikki on ihan kohdallaan ja värit ovat oikeat.








Tässä toinen vähän erilainen juttu. Vanhankirkon puistossa on muutama puu koristeltu kankailla ja käsitöillä. Nämähän puistotyöntekijät olivat ensin poistaneet kun eivät tienneet että koristeet ovat ihan luvallisia. En löytänyt tietoja ketkä ne ovat tehneet. Ihan sympaattinen juttu minusta.













torstai 28. kesäkuuta 2012

Päivän kuppi - 15

Kaj Franckin suunnittelema Sointu vaaleanpunaisena, teekuppikokoa. Tämä on vielä toivomuslistalla, mutta jos jostain löytyy täydellinen yksilö kohtuuhinnalla isken kyllä kiinni heti. Muoto on kaunis, yksinkertainen ja väri ihanan vanha roosa, ei ollenkaan hempeän vaaleanpunainen tai possunpunainen.

Muutkin värit ovat kauniita, vaihtoehdot ovat vaaleansininen, vaaleanvihreä, beige ja harmaa.

Sointua valmistettiin Arabialla vuosina 1954-59. "Kahvikaluston muoto oli ajalle tyypillinen "orgaaninen" pehmeästi kaartuva", sanotaan Arabian museon sivuilla.

Minusta se on vallan viehko, yksinkertainen ja tyylikäs. Näitä vaan harvoin löytää kirpputoreilta.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hyönteisjulisteet

Tilasin hyönteisjulisteet Minstol-nettikaupasta ja ne tulivat muutamassa päivässä kotiini. Ovat ihan kelvollisia, nyt pitää vaan käydä ostamassa kehykset Ikeasta. Ihan halvaksi ne eivät tulleet, postituskulujen kanssa ne maksoivat noin 40 euroa.

Valitsin kultakuoriaisen pariksi keltaisen perhosen. Sopi mielestäni parhaiten sen kaveriksi. Muut kuoriaiset olivat niin hurjannäköisiä että niitä en halua katsella seinälläni.

Täytyy tehdä retki Ikeaan viikonloppuna, samalla voin katsella heidän keittiöitään, jos saisin ideoita omaani varten.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Keittiön suunnittelua

Taloyhtiössäni toteutetaan putkiremontti syksyn aikana. Aion samalla uusia keittiönikin. Se on malliltaan I-keittiö eli ei tarjoa kovin paljoa vaihtoehtoja. Yritän pitäytyä mahdollisimman yksinkertaisessa tyylissä joka sopii 60-luvun talon arkkitehtuuriin. Valkoiset kaapit ja kodinkoneet. Paljon on kuitenkin vielä miettitävää, kaakelit vai lasi, tiskipöydän malli, terästä vai jotain muuta materiaalia, kaappien malli, vetimet, valaistus jne.

Yritin etsiä kivoja keittiöitä hakusanalla I-keittiö. En oikein löytänyt mieleisiä. Tässä kuva vanhasta keittiöstäni jonka toteutuin edellisessä asunnossa. Kuva otettu juuri ennen muuttoa, mikrokin on jo viety pois. En nyt löytänyt parempia kuvia, keittiössä oli paljon muutakin, avohyllyjä, lasikaappi esimerkiksi. Vähän samantapaista olen ajatellut, haasteet ovat vaan erilaiset, nykyinen keittiöni on paljon pienempi kuin edellinen. Keittökalusteet ovat Ikeasta, vetimet Lansa, kaakelit Pukkilasta, hana Oras.




Tässä Alvhemin sivuilta kaksi keittiötä insipiraatioksi. Alemmasta voisin ottaa yksinkertaiset vetolaatikostot ja kivat hyllyköt. Lamput ovat myös hauska yksityiskohta sekä vanha vaakatasoon laitettu peili. Ylempi ei oikein ole minun makuuni, lattia on oikeastaan ainoa asia josta pidän. Pikkupylväät on outo ratkaisu.

Vielä silmäniloksi kuvia vanhoista Kaunis Koti -lehdistä. Kuvat ovat vuodelta 1965. Näistä en aio kuitenkaan ottaa ideoita. Kunhan katselin huvikseni ja jaan ne nyt teillekin.


 Ihmeellinen asianpesukone. Mitenköhän se toimi?

 Avohyllyt eivät ole uusi idea, niitä on ollut jo 60-luvulla. Aallon tuolit on maalattu valkoiseksi, samaa ajatusta on Artek toteuttanut nytkin.




Vilkan keittiö. Katsokaapa pojan sievää essua, samanlainen kuin äidillä, väri vaan on miehekkäämpi!
Suunnittelijoina sisustusarkkitehdit Sami Peippo ja Pertti Salmi. (Sami oli muuten nainen, hän oli sisustusarkkitehti Jussi Peipon puoliso.)


torstai 21. kesäkuuta 2012

Hauskaa Juhannusta!

Citypulu lennähtää nyt hetkeksi merelle ja palaa kuvioihin lauantaina. Oikein hyvää ja rentoa juhannusta kaikille lukijoilleni! Toivottavasti aurinko hellii ja mieli on korkealla. Pitäkää huolta toisistanne!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Baana

Kävin reilu viikko sitten kävelemässä Helsingin keskustassa Baanalla. Niille jotka eivät tiedä, Baana on entinen satamaratakuilu joka lähtee Ruoholahdesta ja ulottuu Finlandia-puistoon. Se on kunnostettu pyörätieksi ja avattu käyttöön Helsinki-päivänä 12.6. En kävellyt sitä alusta lopppuun tällä kerralla, mutta ensi kerralla aion sen tehdä. Kannattaa käydä tutustumassa ja mieluiten tietenkin pyöräillen. On hienosti toteutettu, toivottavasti porukka ottaa sen omakseen.

Vielä tie on uudenkarhea, mutta uskoisin, että siitä tulee elävää kaupunkiympäristöä. Leveimmälle kohdalle Marian sairaalan kohdalle on kaavailtu kirpputoritoimintaa. Kuulostaa hyvältä idealta!





 Tuolit on pultattu katuun kiinni. Kivoja levähtämispaikkoja.


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Vanhoja muotilehtiä 60-luvulta

Sain kesämökin vintiltä löytyneet anoppini vanhat muotilehdet viime kesänä. Niitä oli pari laatikollista. Kaikki olivat saksalaisia lehtiä, enimmäkseen Burdaa. Niitähän ostettiin hyvin kaavojen takia, minunkin äitini ja muut suvut naiset ompelivat Burdan mallien mukaan vaatteita. Tässä vuoden 1962 lehdestä muutamia kesäisiä kuvia. Kaikkiin löytyy vielä kaavatkin.



Punainen pussihame on aika upea. Ei olisi hullumpi tänäänkään.

 Tämä on teinimuotia, teinitytöt ovat itse saaneet valita mallit ja värit.





Sitten lopuksi aika ihana mainoskuva samasta lehdestä. Minulla on nyt tällainen fiilis!


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Savusilakkasalaattia lauantai-illaksi

Lauantai-iltana teki mieli kesäisen kevyttä illallista. Uusia perunoita, tilliä ja savusilakkasalaattia. Olen saanut savusilakkasalaatin ohjeen ihanalta työkaveriltani Runalta jo vuosia sitten. Hän oli emäntänä pienessä konsulttitoimistossa jossa työskentelin 80-luvulla. Meitä hemmoteltiin ihanilla lounailla, kakuilla ja jälkiruuilla. Niin hyvää ruokaa en sen jälkeen ole työelämässä saanutkaan. Parasta oli lämmin tunnelma ja keskustelut Runan kanssa ruokaresepteistä ja kaikesta muustakin. Perusruuanlaittotaitoni olen saanut kotoa, monet kikat ja oivalliset ohjeet Runalta.

Nautimme illallisen kahdestaan tyttäreni kanssa, no jaa, oikeastaan kolmestaan. Herrahenkilölle ei tarjoiltu, sai raukka jäädä nuuskimaan kalojen ja perunoiden ihanaa tuoksua.






Savusilakkasalaatti


1 kg savusilakoita (ostin 600 g kahdelle)
2 tomaattia (käytin pieniä meheviä luumutomaatteja)
1 sipuli ( nuoria uusia sipuleita)
tilliä


Salaattikastike:
öljyä
valkosipulinkynsi (jätin tällä kertaa pois)
omenaviinietikkaa tai sitruunanmehua
tilliä
suolaa, sokeria, pippuria


Perkaa silakat, leikkaa tomaatit viipaleiksi ja silppua sipulit. Asettele vadille kerroksittain. 
Tee salaatinkastike ja kaada päälle ja anna hetken mehustua. 
Tarjoile uusien perunoiden kanssa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Parvekeinspiraatioita

Ihania kuvia Alvhemin sivuilta. Pikkuruisia parvekkeita, mutta ah niin söpöjä! Ruotsalaisen Alvhem kiinteistövälittäjän sivuilla on kauniita koteja. Stailattuja, inspiraatioksi muille.
Näistä näkee, että pienestäkin tilasta voi saada viihtyisän kukkien ja tekstiilien avulla. Turhat tavarat siivotaan pois ja edullisillakin kalusteilla saa kaunista.