Hyvää Uutta Vuotta!

Kierrätyskeijuista

Kulunut vuosi on kohta pulkassa, tässä raporttini kierrätyskeijukampanjasta.  Sitouduin olemaan ostamatta uutta koko vuoden aikana niin kuin säännöissä sanottiin. Linja ei ollut ihan noin tiukka,  jokainen sai itse määrittää omat rajansa. Minä annoin itselleni luvan ostaa kenkiä, alusvaatteita ja muutaman aivan välttämättömän työvaatteen. En myöskään kieltänyt itseltäni uusia kankaita enkä tietenkään kirpputoriostoksia.

Ihan  kokonaan en päätöksessäni pysynyt, mutta olen silti tyytyväinen saavutukseeni. Kampanja pisti miettimään omaa kulutustani tarkemmin ja pystyin pidättäytymään heräteostoksista.

Kiinnostuin vuoden mittaan enemmän eettisestä kuluttamisesta ja pikku hiljaa muutin tapojani. Nyt käyn läpi vaatteitani säännöllisesti ja mietin mitä missäkin tilaisuudessa tulen tarvitsemaan asusteita myöten. Tällä mallilla selvisin kaikista vuoden juhlista, esim. isoista häistä, ostamatta mitään uutta. Totuuden nimissä on sanottava, että vaate- ja kenkävarastoni on aika laaja. Olen työni puolesta hankkinut vuosien saatossa paljon laadukkaita vaatteita ja pysynyt mitoissani,  voin käyttää vaikka 15 vuotta vanhoja vaatteita ilman että tarvitsee kiristellä tai löysätä saumoista. 

Syksyn vaatekaappi 

Kesällä vietin viikon Ruotsissa ompelukurssilla Sätergläntanin kansankorkeakoululla. Kurssi oli inspiroiva, oli antoisaa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa ompelusta, vaatteista ja yleensä käden taidoista. Opin paljon uutta kuosittelusta ja teimme myös omat peruskaavat mittojemme mukaan. Syksyllä lähdin Aija Rouhiaisen tuunauskurssille Toimelan Kansalaisopistoon mikä toi lisää intoa kierrätysteemaan. Uutena olen koko vuoden aikana ostanut useamman t-paidan,  yhden villatakin,  yhdet pitkät housut ja kevyttoppatakin sekä monta paria käsineitä. Niitä minulla katoaa selittämättömästi johonkin mustaan aukkoon lähes kuukausittain. Kaikki ostokset ovat käyttäkelpoisia sekä työssä että siistimpinä vapaa-ajan asuina. Kenkiä olen ostanut kolmet, talvella laadukkaat saappaat alennusmyynnistä,  kesäksi sandaalit puhkikuluneiden tilalle ja syksyllä lämpimät nilkkurit raakakumipohjalla. 

Ompelukurssillä tehty kesämekko

Maaliskuussa sairastuin vakavasti ja olen vuoden mittaan käynyt läpi kolme leikkausta.  Silloin tuli tunne että miksi pihistelen vaatteissa, miksen voi ostaa sitä mistä nautin ja missä tunnen oloni nätiksi. Elämä on lyhyt ja ikävä kärvistely ei mielialaa kohenna. Mutta ihmisen mieli on kummallinen, en enää tuntenutkaan niin suurta mielihyvää kaupoissa kiertelystä kuin ennen. Liian halvat muotivaatteet ja kauppojen tyrkytystarjoukset ei vaan kolahda.  Muut asiat tulivat tärkeämmäksi.

Olen selvinnyt melko vähin kolhuin sairaudestani ja olen sama oma itseni kuin ennenkin. Kuitenkin voin sanoa, että kuluttamisen miettiminen on muuttanut minua. Nautin edelleen kauniista vaatteista ja ostankin niitä mielelläni, mutta hyvin harkiten. En ollut ennenkään mikään himoshoppailija, mutta pidin kovasti kaupoissa kiertelystä ja uusien tuulien haistelusta ja haksahdin aika usein, kun jotain kaunista tuli kohdalle. Kirpputoreilla kiertelyä en varmaan koskaan lopeta. Niin paljon hyvää löytyy käytettynä, kun tunnistaa hyvät materiaalit ja leikkaukset.  On myös kutkuttavaa miettiä miten jostakin vaatteesta saisi omannäköisen, siinä oma luovuus pääsee kukoistamaan. Samoin mielelläni laitan omia vaatteitani ja kenkiäni kiertoon, on hauskaa ajatella, että jostain minun hylkäämästäni vaatteesta voi olla iloa jollekin toiselle. En kuitenkaan vie kulahtaneita t-paitoja tai nuhraantuneita farkkuja keräyslaatikoihin, niiden paikka on energiajätteissä tai lumpuissa. Lumppukierrätystä ei valitettavasti vaan löydy juuri mistään ainakaan minun kotini läheltä. 

Olen tietenkin ajatellut asian toistakin puolta. Muotiala ja vähittäiskaupat työllistävät paljon väkeä Suomessakin eikä niille ei ole hyväksi jos jengi vähentää shoppailuaan radikaalisti. Mutta jotenkin tähän hulluun vaatteiden massatuotantoon ja hikipajojen työntekijöiden riistämiseen pitää voida vaikuttaa ja yksi konkreettinen asia on tietenkin oma kuluttaminen. Mielelläni ostan laadukkaita vaatteita kun tarvetta on, nyt esimerkiksi tarvitsin kunnollisen tuulen ja sateenpitävän talvitakin. Mutta kun sopivaa kriteerit täyttävää ei ole tullut kohdalle, pärjään toistaiseksi vanhallakin. 

Näihin ajatuksiin päätän kierrätyskeijuvuoteni ja poistan logon blogistani. Jatkan hyvällä tiellä, kiitos muille bloggaajille hienosta ideasta! Olen myös vuoden mittaan erityisesti inspiroitunut Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjasta sekä Pitsikirja-blogista.  Toinen ikuinen innostuksen lähteeni on ruotsalainen Camilla Thulin. Hän on koko Ruotsin tuntema vaatetusalan moniosaaja, toimittaja, vaatesuunnittelija, stailisti, puvustaja, yrittäjä ym. ym. Camilla on myös kirjoittanut useita kirjoja tyylikkäästä pukeutumisesta (esim. Stil ja Stil med Thulin)  Hänellä on nykyään Granntanter-blogi, jonka toisena kirjoittajana on Karina Ericsson Wärn, myös muodin alan ammattilainen, toimittaja ja kirjailija. 

Toivotan hyvää loppuvuotta lukijoilleni, hauskoja uudenvuodenbileitä  ja onnea tulevalle vuodelle!

Tehkää viisaista ostoksia!

Fauni-muumit

Vielä on muutama päivä jäljellä Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuotta. Sen kunniaksi esittelen oman muumikokoelmani 50-luvulta, Atelier Faunin tuotantoa. Olen joitain vuosia sitten kertonut blogissani Atelier Faunista ja muumeistani, mutta peikot ovat mielestäni niin hienoja, että ovat toisenkin esittelyn arvoisia. Olin jo pikkutyttönä kovin ihastunut muumeihin, Taikurin hattu, Vaarallinen juhannus ja Taikatalvi olivat suosikkejani ja tietenkin Kuinkas sitten kävikään kurkistusluukkuineen.

Figuurit on luonut Helena Kuuskoski, ne olivat ensimmäiset Tove Janssonin hyväksymät muumihahmot ja niitä myytiin aluksi Stockmannilla. Peikoista tuli niin suosittuja että jokainen tavarataloon tullut erä myytiin nopeasti loppuun. Niitä meni myös runsaasti vientiin.

Omat muumini olivat monta vuotta kesämökimme koristuksena jossa äitini on niitä vaalinut ja varovaisesti kunnostanut. Hänellä oli silmää tulevalle antiikille ja oli tälläkin kertaa oikesssa niin kuin äidit yleensä ovat.  Nykyään muumikeräilijät ympäri maailmaa himoitsevat Faunin vanhoja peikkoja, varsinkin japanilaiset ovat niihin ihastuneita niin kuin kaikkeen muuhunkin muumitavaraan.

Tässä oma pikku perheeni, johon kuuluu Muumimamma, Muumipeikko, Niiskuneiti, Nipsu ja Miska. Oli minulla Nuuskamuikkunenkin ja hattivatti, mutta ne ovat kadonneet aikojen saatossa.

Atelier Faunin peikot olivat hienoa käsityötä, materiaaleina on käytetty aitoa nahkaa ja puuta,  silmät ovat lasia ja sointuvat kunkin hahmon väreihin.  Puukasvoisten figuurien kasvot ovat käsinmaalattuja ja vaatteet Marimekon kankaista tai huovasta tehtyjä. Yksityiskohdat ovat viimeisteltyjä, esimerkiksi Muumimamman käsilaukku on aitoa kiiltonahkaa. Fauni valmisti myös paljon muita peikkoja, jotka nekin olivat Helena Kuuskosken kädenjälkeä. Järvenpäässä oli myös Kuuskosken perheen perustama Peikkopuisto.

Muumimamma käsilaukkuineen.

Muumipeikko

Niiskuneiti

Nipsu

Miska

Joulutervehdys

Hauskaa Joulua! Täällä on jo urakalla tehty ruokia pari päivää useamman hengen voimin ja homma alkaa olla hanskassa. Kalkkuna on uunissa,  lohi on graavattu, silli tehty ja mädit ostettu. Tein eilen imelletyn perunalaatikon ja ison porkkanalaatikon. Niistä meillä kaikki pitää. Jälkiruuaksi perinteisesti luumurahkaa.

Tein myös ihanaa kinoakakkua, laitan reseptin myöhemmin tänne blogiin.

Meillä on täällä molemmat tyttöni perheineen ja joulukoirana 8-vuotias corgi-poika.

Ihanaa, että saimme lunta juuri sopivasti jouluksi. Nyt vaan nautitaan pyhistä, syödään hyvin ja rentoudutaan! Toivon rauhallista ja sopuisaa joulunaikaa kaikille!

Nyt polkaistaan joulu käyntiin kohottamalla glögilasi ja nostamalla jalat sohvalle.

Jouluhaaste

Ilokseni huomasin tänään, että Pupuleipomon Taika oli  lähettänyt jouluun liittyvän haasteen myös minulle. Tässä minun vastaukseni:

1. Uskotko joulupukkiin ja tonttuihin?

En usko enää, mutta uskon joulun hyvään henkeen ja että ihmisillä on hyvä tahto. Kun itse antaa lahjoja ja tekee hyvää  toisille, niin saa itsekin jotain hyvää takaisin. Ei välttämättä jouluna mutta joskus.

2. Kirjoititko joulupukille?

Tottakai pienenä kirjoitin. En koskaan saanut viedä kirjettä postiin, mutta  äiti lupasi  huolehtia sen eteenpäin ja ihme ja kumma,  sainkin toivomani lahjat. Muistan kovasti ihmetelleeni kuinka kaikki lapset naapurustossamme saivat lahjoja. Sekin ilkeä kiusankappale poika joka oli minua vetänyt leteistä ja muutenkin aiheuttanut mielipahaa. Pyysin äitiä oikein erikseen kysymään  pojalta oliko joulupukki tuonut lahjoja.  Olihan se  tuonut ja monta.  Mielestäni oli epäreilua että pukki oli häntäkin muistanut. Joulupukin piti tietää kuka oli ollut kiltti ja kuka ei.  Taisin olla neljä tai viisi silloin.

3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö vähemmälläkin?

Emme ole syöneet kinkkua enää moneen vuoteen. Varmaan 6-7 vuotta on jo oltu ilman enkä yhtään kaipaa sitä.

Luovuimme sianlihan syönnistä kun vanhempi tyttäreni tutustui ihanaan possuun joka oli hänen ystäviensä kesämökillä kesäpossuna. Possut ovat viisaita eläimiä, kuin koiria, niille soisi arvokkaamman elämän. En halua osallistua sikojen tehokasvatukseen. Emme muutenkaan vuoden mittaan syö sianlihaa ollenkaan. Viime vuonna meillä oli kalkkuna, joskus on ollut vain kalaa. Vielä en ole päättänyt ostanko kalkkunan tänäkin vuonna.  Todennäköisesti ostan.

4. Noloin saamasi joululahja?

Tätini tuli vanhemmiten aika pihiksi ja alkoi antaa perheen naisväelle lahjaksi pieniä kosmetiikkanäytteitä joita tavaratalojen kosmetiikkaosastoilta jaetaan. Siis niitä ihan pieniä, joissa on tippa kasvovoidetta tai hajuvettä. Hän oli kauniisti paketoinut 4-5 näytettä joulupaperiin. Silloin oli pokassa pitelemistä. Miten kiittää niistä ilmaisista näytteistä joita hän oli kaupoista kerännyt. Aikaisemmin hän osti kivoja lahjoja, kirjoja enimmäkseen, joista yleensä pidin. Ehkä sairaalloinen pihiys pitää laskea vanhuuden piikkiin. Hän ei kuitenkaan ollut millään lailla vanhuudenhöperö.

Kuva on muutaman vuoden takaa edellisestä kodistani, silloin oli lunta reilusti.

5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai kaapin perälle notkumaan?

On varmaan monikin. Nyt juuri ei tule mieleen yhtään. Olen viime vuosina saanut niin järkeviä ja kivoja lahjoja että kaikkia on tullut käytettyä. Olen myös tullut aika tiukaksi, jos jokin tavara ei miellytä, niin kiertoon vaan. Kirpputorille tai sitten annan sen jollekin toiselle joka sitä tarvitsee/halajaa. 

Äkkiseltään tuli mieleen yksi: kun saan maitosuklaata, pistän kiertoon heti. En voi syödä mitään maitotuotteita laktoosi-intoleranssin takia. Suklaiset herkut on pakko jättää kaappiin odottamaan vieraita tai antaa eteenpäin. Muuten kyllä tykkään suklaasta, mutta vain tummasta maidottomasta. 

Lahjojen antaminen on joskus vaikeaa. Yritän antaa lahjoja joita voi käyttää, ruokaa, juomaa ja sen sellaista. Kirjatkin ovat tietenkin kivoja lahjoja ja nehän voi aina pistää kiertoon. Ostelen myös erilaisia hemmottelevia voiteita tai muuta kosmetiikka niille jotka tunnen hyvin ja tiedän että niistä pitävät. Ahkeralle neulojalle voin ostaa ihanaa lankaa kaulaliinaan tai myssyyn. Oikein hyvälle ystävälle yleensä aina keksii jotain kivaa kun tuntee toisen harrastukset ja mieltymykset.

6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?

Meillä on ollut viime vuosina joulukataja. Pidän kyllä kuusestakin, mutta kataja tuli tavaksi vajaa 10 vuotta sitten kun pyysin reipasta ystävääni tuomaan minulle metsästään pienen joulukatajan. Hän hakee oman kuusensa aina metsästä. Pienellä minä ymmärrän noin 40 cm korkeaa pikkupuuta. Hän on joka vuosi tuonut vähintään puolitoistametrisen. Meillä on jokavuotinen keskustelu aiheesta, minä sanon, että kataja on rauhoitettu, ei saa ottaa noin isoja kauniita katajia. Minulle kelpaisi jokin heiveröinen, vino puu joka ehkä muutenkin kaadettaisiin. Hänen mielestään katajia on liikaakin, hän mielellään harventaa metsäänsä ja tuo joka vuosi reilunkokoisen yksilön. Tänäkin vuonna se on jo valmiina parvekkeellani. Olen ehkä kiittämätön, onhan ihanaa saada ilmainen kaunis kataja. Mutta kun minä ajattelen luontoa ja niitä kauniita katajia Saimaan rannoilla.

Nykyään kataja saa jäädä parvekkeelle. Siellä se ei varistele ilkeästi pistäviä neulasiaan asuntooni. Koristelen sen pikkuruisilla led-valoilla ja pienillä pitsitähdillä jotka olen leikannut kirpputorilta ostamastani pitsiliinasta ja kovettanut perunajauho-vesiseoksella. Muuta se ei mielestäni kaipaakaan. 

Otan muutaman oksan sisälle lasipurkkiin tuoksua antamaan ja laitan jotain pientä koristetta.

7. Ostatko kotiisi joulukukkia? Mikä on joulukukkasi?

Ostan toki. Rakastan kukkia, monenlaisia. Mietin jo valmiiksi mikä olisi tämän joulun teema. Joskus se on punainen, joskus valkoinen. Yleensä ostan yhden tai useamman amarylliksen, tänä vuonna valkoisen. Se on mielestäni hurmaava. Ostan myös muutaman hyasintin, ne kuuluu jouluun. Pidän eniten valkoisista ja sinisistä. Tänä vuonna valitsin sinisiä. Olen huomannut saman kuin Taika, että hyasintit eivät enää tuoksu niin huumaavasti kuin ennen. Se on harmi, tuoksu kuuluu jouluun.

Mielestäni myös punaiset ruusut sopivat jouluun ja tietenkin tulppaanit. Pidän myös punamarjaisista oksista joita myydään kukkakaupoissa, en tiedän niiden nimeä.

Jos saan vielä sanoa mistä en pidä, niin hileellä kuorrutetuista joulukukista. Ne ovat mielestäni karmeita. Kukka on kaunis luonnollisena, ei mitään hileitä ja kultavärejä tarvita. Jos niitä kaipaa, voi lisätä nauhoja, palloja ym. maljakkoon.

Kiitos kivasta haasteesta ja oikein hyvää joulua kaikille blogituttaville!

Sormus lusikanvarresta

Kävin perjantaina tyttäreni ja pikku-Lumin kanssa Kaapelin joulumarkkinoilla. Ostin kotimaisia kortteja ja vanhasta lusikanvarresta tehdyn sormuksen 20 eurolla. Haluan tukea kotimaisia käsityöläisiä ja kierrätystä eikä kaikkien sormuksien tarvitse olla hopeaa, uushopea on ihan OK joskus. Malli on vanha mussla (simpukka). Kuulin, että näitä lusikasta taivutettuja sormuksia on alettu tehdä 60-luvulla San Fransiscossa hippiliiikkeen aikana. Olen itse ostanut 70-luvulla Tukholmasta myös yhden. Suomeen tämä kierrätysmuoti rantautui muistaakseni 2000-luvulla.

Aika hiljaista oli perjantai-iltapäivänä Kaapelitehtaalla, toivottavasti kauppa on käynyt paremmin viikonloppuna.

Kortit ovat Muumurun.

Nämä viimeiset oli pakko ostaa ihan itselle. Kissa ja ompelukone muistuttaa, että oman ompeluhuoneen suunnittelu pitäisi aloittaa vähitellen.

Vanha Marttamekko

Liityin reilu vuosi sitten marttoihin. En sitä ennen tiennyt toiminnasta paljoakaan, on ollut todella mielenkiintoista  päästä mukaan aktiiviseen ja hauskaan joukkoon. Oma Martta-yhdistyksemme täytti äskettäin 60 vuotta ja monet jäsenet ovatkin olleet toiminnassa mukana vuosikymmeniä.

Pari viikkoa sitten siivosimme yhdistyksen kaappeja ja sieltä löytyi vanha Martta-puku jonka eräs yhdistyksen jäsen on itselleen ommellut 50-luvulla. Hänen tyttärensä on lahjoittanut puvun yhdistykselle äitinsä jäämistöstä. Martta-pukua kun ei saa antaa kierrätykseen tai myydä eteenpäin, se pitää hävittää polttamalla. Onneksi tätä ei ole hävitetty. Se on hienossa kunnossa ja siististi ommeltu. Tarjoiduin sen pesemään ja korjaamaan,  mutta mitään korjauksia ei tarvinnut kuitenkaan tehdä. Hyvin tehty vaate kestää vuosikymmeniä ahkerasta käytöstä huolimatta.

Tässä kuva puvusta. Vinoon leikattu miehusta oli alkuperäisessä Martta-puvussa jota tämä vaate edustaa. Malli otettiin käyttöön vuonna 1935 ja oli käytössä vielä koko 50-luvun.  60-luvulla mallia uudistettiin, esimerkiksi etukappale ommeltiin suoraan ja mekkoa muutenkin muodistettiin. Asuun kuuluu myös kaunis nenäliina, joka on tietenkin myös käsin kirjottu.

Alkuperäisen Martta-puvun on suunnitellut tekstiilitaitelija Eeva Saurio ja kangas on Finlaysonin tuotantoa. Täältä voi lukea lisää marttavaatteista jos aihe kiinnostaa.

Nyt kun mekko on pesty ja silitetty, palautan sen yhdistyksen kaappiin ja saatan sitä joskus lainata jos tulee tarvetta. Minusta se on paljon sympaattisempi kuin uudet Martta-puvut eikä minulla oikeastaan ole tarvetta omaa mekkoa hankkiakaan.

Anita Snellmanin näyttely

Kävimme ystäväni kanssa muutamia päiviä sitten Amos Anderssonin museossa katsomassa Anita Snellmanin sekä Esko Tirrosen näyttelyn. Kumpikin arvostettuja taitelijoita, jo manan majoille menneitä.

Anitan Snellmanin taulut olivat energisoivia, värikkäitä, kauniita. Isoja töitä oli aika monta, triptyykejä jotka peittävän kokonaisen seinän. Anita kuvasi paljon itselleen rakkaita eläimiä, kissoja, kukkoja. Hän asui useita vuosia Ibizalla, monet taulut kuvaavat elämää siellä.
Anita on tavallaan tuttu minullekin, hän oli äitini ystävä nuoruudessaan ja meillä oli kotona kolme hänen tauluaan. Ne olivat aloittelevan maalarin töitä 50-luvun alusta. Hyvin erilaisia ja omalla tavallaan kaikki kauniita.

Tässä muutama kuva näyttelystä. Suosittelen käymään, saa vähän värienergiaa tähän pimeyteen!

Omakuva vuodelta 1961

Puutarha kuutamolla, 1975

Esko Tirronen on ystäväni suuri suosikki. Tämä työ taitaa olla hänen tunnetuimpia teoksiaan.

Tyttö Roomasta, 1968

Itse en ihan kauheasti näistä välitä, mutta oli mielenkiintoista seurata taiteilijan tyylin kehittymistä. Loistava taiteilija joka kulki omia teitään eikä välittänyt vallitsevista tyylisuunnista.

Talvi, 1961

Enkelipaja

Täällä on kuumeisesti näperretty enkeleitä lauantain myyjäisiä varten. Kaikki materiaalit ovat kierrätystavaraa, joko omia tai kirpputoreilta löydettyjä. Uutta on vain enkelien hiukset ja kultapahvit siipiin sekä kultanauhat.

Olen tehnyt näitä kahdeksan. Yhden olen jo antanut pois ja yksi jää minulle, muut menee myyntiin.
Kasvot on tehty sukkahousuista. Halusin tehdä myös tummaihoisia, juoksin ainakin neljässä eri kaupassa ennenkuin löysin suklaaruskeat sukkahousut jotka kelpuutin.

Saa nähdä käykö kauppa. Jos ei, niin ei se oikeastaan haittaa. Olen jo kiintynyt näihin tyttöihin, kaikista tulee erinäköisiä ja jokaisella on oma persoona. Ainakin minun mielestäni :D.

Hauskaa pikkujoulua

Tonttutyttö Alma toivottaa hauskaa pikkujoulua! Hän on juuri tänään tupsahtanut maailmaan käsityöverstaalla jossa tehtailtiin tonttuja ja enkeleitä. Oli hauska ilta!

Näitä pitää saada lisää. Olen jo keksinyt monta konstia miten työvaiheita voi nopeuttaa ja enkeleitä kaunistaa.  Parhaiten oppii tekemällä. Kaikki vanhat pitsit, nauhat, kultalangat ja kauniit paperit voi hyödyntää enkeleiden hameisiin. Tonttuihin voi käyttää vanhoja villapaitoja, villasukkia ja muuta ylijäämämateriaalia. Punaistakaan ei kaiken tarvitse olla. Voi olla vaikka ruskeaa ja vihreää. Saunatonttu  ei taida olla punalakkinen, niin ainakin itse uskon.

Pientä piristystä

Marraskuun pimeitä päiviä pitää piristää kukilla. Perjantaisiivouksen jälkeen asettelin kukkia eri paikkoihin. Pientä kodin kaunistusta.

Nyt käyn parvekkeen kimppuun. Mårbacka-pelargoniani ovat edelleen hengissä. Aion kaivaa ne ylös ja laittaa talvehtimaan talomme säilytystiloihin. Sitten pitää käydä ostamassa kanervat. Talvirenkaatkin pitää hankkia. Se on tylsempi homma, välttämätön paha mielestäni.

Mukavaa viikonloppua! Minä juhlin sitä huomenna ystäväni syntymäpäivien merkeissä.