keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Anita Snellmanin näyttely

Kävimme ystäväni kanssa muutamia päiviä sitten Amos Anderssonin museossa katsomassa Anita Snellmanin sekä Esko Tirrosen näyttelyn. Kumpikin arvostettuja taitelijoita, jo manan majoille menneitä.

Anitan Snellmanin taulut olivat energisoivia, värikkäitä, kauniita. Isoja töitä oli aika monta, triptyykejä jotka peittävän kokonaisen seinän. Anita kuvasi paljon itselleen rakkaita eläimiä, kissoja, kukkoja. Hän asui useita vuosia Ibizalla, monet taulut kuvaavat elämää siellä.
Anita on tavallaan tuttu minullekin, hän oli äitini ystävä nuoruudessaan ja meillä oli kotona kolme hänen tauluaan. Ne olivat aloittelevan maalarin töitä 50-luvun alusta. Hyvin erilaisia ja omalla tavallaan kaikki kauniita.

Tässä muutama kuva näyttelystä. Suosittelen käymään, saa vähän värienergiaa tähän pimeyteen!

Omakuva vuodelta 1961


Puutarha kuutamolla, 1975

Esko Tirronen on ystäväni suuri suosikki. Tämä työ taitaa olla hänen tunnetuimpia teoksiaan.


Tyttö Roomasta, 1968

Itse en ihan kauheasti näistä välitä, mutta oli mielenkiintoista seurata taiteilijan tyylin kehittymistä. Loistava taiteilija joka kulki omia teitään eikä välittänyt vallitsevista tyylisuunnista.



Talvi, 1961

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti