perjantai 25. toukokuuta 2012

Parvekkeen ehostusta

Olen muuttanut viime kesän lopussa asuntooni. Silloin en paljoa enää ehtinyt parveketta laittaa. Nyt haluan paljon kukkia ja yrttejä. Sisustaminen on vähän haasteellista, parveke on tavallinen pitkä ja kapea, ilmansuunta on länsi. Parvekelaseja ei ole, mikä on hyvä. Haluan raikasta ulkoilmaa kun astun ulos. Ja minullahan on toinenkin parveke itään päin joka on lasitettu.

Tämä kuva on viime kesältä. Tuoli Anatomia, suunnittelija Ahti Kotikoski,  vuonna 1968 Askolle. Tuoli on alkuperäistuotantoa ja erittäin hyvä istua. Tuolia saa taas ostaa, se on otettu uustuotantoon, tuotanto ProFeelDesign.  Muovimatto Rustasta Ruotsista, huopa Ikea.

Kävin lauantaina ostamassa kukkalaatikoita. Ostin kolme metrin mittaista laatikkoa Bauhausista. Kaksi olisi vielä mahtunut, parvekkeen pituus on viisi metriä. Kahteen laitoin orvokkeja ja markettoja ja kolmanteen yrttejä. Vielä tekisi mieli hakea yksi laatikko.  Ostin vielä tummansinikukkaisen jättikärhön, olen aina tykännyt niistä. Sille pitäisi vielä saada jokinlaiset tukipuut. Niitäkin katselin, mutta en osannut päättää minkälaisen haluaisin.





Jännitystä elämään on tuonut myös iloinen perhetapahtuma. Talitiaispariskunta on rakentanut pesänsä parvekkeen katossa olevaan reikään. Hyvin olemme toistaiseksi toimeen tulleet, talitiaiset eivät häiritse minua enkä minäkään niitä pahemmin.





Uusi parvekepöytä pitäisi saada ja tuolit. Jatkan etsiskelyjä.

Mukavaa viikonloppua! Tiedossa kaunista säätä ainakin tänne Etelä-Suomeen.

2 kommenttia:

  1. Meillä on lintujen sijasta vain ampiaiset tehneet pesää. Ennemmin ottaisin talitinttiperheen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ansku,
      harmi että löysin viestisi vasta nyt! ne ovat menneet roskapostiin jostain kumman syystä. Kiitos kivoista kommenteistasi. Talitiaiset muuten pärjäsivät hyvin, poikaset lähtivät pesästä kesäkuussa. Sotku parvekkeella oli melkoinen, kaikenlaista pesäainesta, sammalta ja tikkua löytyi monta päivää. Mutta ei se oikeastaan haitannut. Ne nukkuvat yönsä edelleen pesäkolossaan. Mitään haittaa niistä ei ole.

      Poista