torstai 26. kesäkuuta 2014

Päivän kuppi - 21

Ostin eilen Fidasta venäläisen teekupin jota en voinut vastustaa, kun hintakin oli puolittunut. Tykkään näistä ohuista posliinikupeista, niiden rehevästä venäläisestä ilmeestä. Ei ihan vimpan päälle, vähän rosoista kuviointia ja venäläisennäköisiä värejä. Mitä ne venäläiset värit on, en osaa ihan sanoa, mutta ketkään muut ei pysty samaan. Pidän monista eri tyyleistä ja skandinaavisen yksinkertaisesta tietenkin myös, mutta tässä on vaan jotain niin hurmaavaa. Tulee mieleen venäläiset teekutsut, lukuisat pienet suolaiset ja makeat tarjottavat, pitsiliinat ja samovaari.

Alennettu hinta oli 8,50 euroa. Aikaisemmin 15. Kertoo vaan siitä että Fidassa ylihinnoitellaan, olivat jääneet hyllyyn pölyttymään. Eihän kukaan halua maksaa antiikkikauppojen hintoja kirppiksellä, varsinkaan kun ei ole kyse mistään designista. No nyt ovat joutuneet nöyrtymään ja pistämään nämäkin kupit aleen. Niitä on vielä Espoon Niittykummun Fidassa useampi kappale jäljellä. Minä ostin vain yhden. On hauskaa kattaa erilaisila kupeilla ja antaa vieraiden itse valita omansa. Valitsen aamukahviin aina fiilikseen sopivan kupin.  Joskus se voi olla ihan valkoinen Teema-mukikin, mutta viikonloppuisin aina joku romanttisempi. 

Valmistajasta en tiedä oikein mitään. Ehkä joku ystävällinen lukija voisi kertoa lisää? Katselin omia postauksiani, valmistaja on Lomonosov, joka on tehnyt myös paljon eläinfiguureja. Näitä samoja kuppeja on monilla eri kuvioinneilla. Itse olen Viipurin kauppahallista ostanut sinikuvioisia lintukuppeja joskus 90-luvulla. Niitä on jäljellä enää yksi.









3 kommenttia:

  1. Onpa todella kaunis kuppi. Ottaisin itsekin mieluusti. Kulta ja violetti yhdessä ovat eräs lemppariväripareistani.

    Mutta mitä ihmettä ne siellä Fidalla ajattelevat? En enää käy missään pk-seudun kirppareissa ja kirppareita vastaavissa paikoissa (paitsi uffin alepäivillä) juuri tuon ihmeellisen hintapolitiikan takia. Onneksi on pikkukaupunkien kirpputorit, täällä Raumalla jossa vietän nyt aikaa, on spr:llä todella usein lasitavarat -50% jolloin arabiallekin jää hintaa vain muutama euro.

    VastaaPoista
  2. Ovat tulleet ahneiksi Fidassa. Vähän pienemmillä hinnoilla tavara liikkuisi ja saisivat uutta sisään. Täällä tosiaan on kallista, käväisin Hietalahden torilla tänään ja siellä puoliammattilaiset kaupittelivat maljakoita ja kahvikuppeja 45 euron hintaan!

    VastaaPoista
  3. LFS eli Lomonosov Factory Sign

    VastaaPoista