Olen viime aikoina enenevässä määrin tykästynyt vanhoihin pitseihin ja katsellut pitsiliinoja uusin silmin. Onkohan tämä ikään liittyvä sairaus vai ovatko muutkin havainneet samankaltaisia oireita? Olen perehtynyt pitsien historiaan lukemalla Rinna Saramäen Pitsikirjan ja etsinyt blogeja, joissa pitsejä on käytetty sisustuksessa. Olin kovin ilahtunut kun löysin joulun alla uudesta Eiran Fidasta (Tehtaankatu 36) verkkopitsitekniikalla tehdyn pöytäliinan, aivan ehjän ja hyväkuntoisen. Hintakin oli sopiva, 8 euroa.
Pesin ja silitin liinan kuten yleensä teen kaikille kirppislöydöille. Kuulin vasta jälkeenpäin tekstiilikonservaattoriystävältäni ettei verkkopitsiä saa silittää, vaan se pitäisi märkänä pingottaa alustalle kuivumaan, esim. kiinnittää nuppineuloilla froteepyyhkeeseen. Liina kesti kyllä ihan hyvin varovaisen silityksen. Ystäväni myös valisti minua miten näkee onko liina käsintehty. Käsityössä verkossa olevat ristikkäin menevät langat on solmittu, verkko rakennetaan ensin valmiiksi kehykseen ja sen päälle tehdään erilaisia kuvioita. Nyt olen ihaillut löytöäni ja miettinyt mihin sen voisi laittaa. Oikein se ei sovi sohvapöydälleni, mutta onhan se hieno. Voin kuitenkin halutessani ihailla kaunista käsityötä jota ei taida enää mistään saada ostaa eikä moni varmaan osaa tehdäkään. Oli taas melkoinen löytö, kyllä kirpputorit on vaan joskus aarreaittoja kun onni oikein potkaisee vilttitossu jalassa.
Olen myös erityisen ihastunut ohuesta puuvillalangasta virkattuihin pitseihin tai harsomaisiin vanhanaikaisiin, en oikein tiedä tekniikkaa.
Olen ostellut myös muutaman pienen liinan kun malli on ollut mielestäni kaunis. En tiedä mihin niitä tarvitsen, mutta arvostan toisten suurella työllä tekemiä kauniita käsitöitä. On myös kiehtovaa ajatella minkälainen ihminen on pitsin virkannut, mitä hän on ajatellut työtä tehdessään ja missä liinaa on mahdettu käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti