sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Harakkatauluja

Sain joululahjaksi kaksi tekstiilityötä ystävältäni, molemmissa harakoita, olenhan tunnetusti lintujen ystävä. Työt on tehty flaamilaisella kudontatekniikalla (en tiedä parempaa sanaa, ruotsiksi flamsk vävnad). Tällainen kudontatekniikka ei ole Suomessa ollut suosittua, en ole oikeastaan koskaan nähnyt kirpputoreilla vastaavanlaisia. Useimmiten työt tulevat Skoonesta Ruotsista tai Tanskasta. Nyt tuskin monikaan niitä tekee, tekniikka on ilmeisesti aika vaikea ja mennyt pois muodista muutenkin.

Motiiveja on olemassa lukemattomia, aika usein luontoaiheisia.  Pienempi yhden harakan kuva sopii tauluksi, isommassa on käytetty kimallelankaa, se jää toistaiseksi varastoon. Mutta ehkä esim. puutarhatuolin päälliseksi se voisi sopia.



Vanhojen kudontatöiden keräily on Ruotsissa suosittua, nämä ovat kauniisti tehtyjä pieniä käsitöitä, paljon nätimpiä kuin esim. ristipistotyöt, joista en ollenkaan välitä. Minusta on myös  hauska katsella vanhoja käsitöitä, vaikken niitä esillä pitäisikään. Kaikenlaiset kädentaidot ovat kiinnostavia.


2 kommenttia:

  1. Olen ennenkin kehunut kovin ystäviäsi ja ylistän heitä jälleen, onpa sinulla mukavia ystäviä jotka tuntevat makusi! Itsekin ottaisin nämä käsityöt milloin tahansa omaan kotiini, miten kauniita ne ovat ja hieno aihe! Erityisesti tuo ylimmäinen, siihen on varmasti mennyt hirveästi aikaa. Toki alimmainen on myös kerta kaikkiaan hieno. Harakat ovat upea aihe.

    Hassua muuten miten jokin käsityötekniikka vain jää muodista, en ymmärrä miksi. Ainakin tuo työn jälki näyttää kauniilta, soisi sen yleistyvän.

    VastaaPoista
  2. Olen siunattu hyvillä ystävillä, se on totta!
    Näitä kudotaan ilmeisesti jonkilaiseen raamiin ja jokainen lanka pitää kudottaessa tarkkaan sommitella jotta työstä tulee oikeanlainen. Yleensä näissä on myös hyvin kauniisti sointuvat värit. On ollut monenlaisia tekijöitä, toiset taitavampia, sen kyllä huomaa kun näitä enemmän näkee. Jotkut työt ovat myös todella pieniä, ihan pienen kirjekuoren kokoisia.

    Hauskaa että pidät näistä.

    VastaaPoista